Jäsenvaltioiden hallitusten pitää ottaa paikallis- ja alueviranomaiset mukaan suunnittelemaan toimenpiteitä, joilla lievennetään Britannian EU:sta eroamisen vaikutuksia
Brexit-mukautusvaraukseen osoitettavia määrärahoja on lisättävä 5 miljardista eurosta 6 miljardiin euroon; kalatalouteen suunnattavaa tukea on mukautettava alueellisten vaikutusten saavuttamiseksi; joustavuutta valtiontukien suhteen on kasvatettava ja otettava paikallis- ja aluetason edustajat mukaan uuden välineen suunnittelun ja hallinnoinnin eri vaiheisiin. Nämä ovat tärkeimmät vaatimukset, jotka sisältyvät Bretagnen aluevaltuuston puheenjohtajan Loïg Chesnais-Girardin (FR, PES) laatimaan lausuntoon, jonka Euroopan alueiden komitea (AK) antoi täysistunnossaan.
Euroopan komission on ehdottanut 5 miljardin euron budjettia perustettavaksi esitettyyn brexit-mukautusvaraukseen, jolla on tarkoitus tukea Britannian EU-erosta eniten kärsineitä yrityksiä, alueita ja paikallisyhteisöjä. Täysistunnossa hyväksytyssä lausunnossaan AK suhtautuu myönteisesti varauksen perustamiseen konkreettisena osoituksena Euroopan sisäisestä solidaarisuudesta, jolla pyritään edistämään taloudellista, sosiaalista ja alueellista yhteenkuuluvuutta. Komitea korostaa kuitenkin, että paikallis- ja alueviranomaiset on otettava tässä uudessa rahoitusvälineessä huomioon olennaisina tekijöinä, sillä brexitin vaikutukset vaihtelevat suuresti alueittain.
Esittelijä, Bretagnen aluevaltuuston puheenjohtaja Loïg Chesnais-Girard (FR, PES) , totesi seuraavaa: ” Onneksi useimmat alueet, joilla on tiiviit siteet Britanniaan, olivat ennakoineet brexitin seurauksia, mutta ne katsovat jääneensä tähän asti yksin . Euroopan unionin on aika osoittaa vitkastelematta, että se on valmis suojelemaan kansalaisiaan ja alueitaan. Pelkään kuitenkin, että Euroopan tasolla päätetty 5 miljardin euron määräraha ei riitä. Tämä varaus on kohdennettava myös alueellisesti, jotta se olisi todella tehokas. Sen aluelähtöinen uudelleensuunnittelu on olennaisen tärkeää, koska kyse ei ole pelkästään brexitin aiheuttamien vahinkojen korjaamisesta vaan myös muutostyön tukemisesta ja uusien mahdollisuuksien muokkaamisesta erityisesti ammatillisen koulutuksen avulla .”
Loïg Chesnais-Girard on myös AK:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan yhteysryhmän puheenjohtaja. Yhteysryhmä perustettiin vuonna 2020 varmistamaan, että poliittinen vuoropuhelu jatkuu Englannin kanaalin molemmin puolin.
Brexit-mukautusvarauksesta esittelijän ominaisuudessa vastaava Euroopan parlamentin jäsen Pascal Arimont (BE/EPP) osallistui täysistuntokeskusteluun ja korosti, että ” meidän on varmistettava, että Euroopan unionin tarjoama apu tavoittaa ne maat, alueet ja ihmiset, joihin brexit vaikuttaa eniten . EU:n yritysten, erityisesti pk-yritysten, jotka kärsivät jo covid-19-kriisistäkin, ei pitäisi joutua maksamaan kahdesti brexit-onnettomuudesta. Sen vuoksi tämä varaus on niin tärkeä ja siksi se on hyväksyttävä viipymättä, jotta sitä voidaan alkaa hyödyntää mahdollisimman pian.”
AK:n lausunto sisältää joukon ehdotuksia, jotta voidaan vastata paremmin lyhyen ja keskipitkän aikavälin tarpeisiin ja säilyttää yhteenkuuluvuus unionin perusarvona:
– Komitea pyytää korottamaan varauksen budjettikapasiteetin 5 miljardista 6 miljardiin euroon , jotta pystytään vastaamaan paremmin lyhyen ja keskipitkän aikavälin tarpeisiin,
– lisäämään kalatalouteen varattua rahoitusta 1 miljardiin euroon ja vapauttamaan sen valtiontukisäännöistä ja
– muuttamaan kalatalouden jakoperusteita , joiden olisi pohjattava todelliseen tappioon sen sijaan, että otettaisiin huomioon menetyksen osuus jäsenvaltion koko kalastusalaan verrattuna. Näin huolehdittaisiin paremmin rahoituksen oikeudenmukaisemmasta jaosta niiden Euroopan alueiden välillä, joihin vaikutukset kohdistuvat, riippumatta jäsenvaltion koosta,
– kun lisätään joustavuutta valtiontukien suhteen , jotta varmistetaan nopea reagointivalmius niiden talouden toimijoiden hyväksi, joihin vaikutukset kohdistuvat voimakkaimmin. Covid-19-pandemian vuoksi käyttöön otettuja tilapäisiä järjestelyjä on laajennettava kattamaan brexitin suorat vaikutukset
– ja ryhdyttävä Britannian Erasmus+-ohjelmasta eroamisen aiheuttamien häiriöiden lieventämiseksi toimenpiteisiin myöntämällä brexit-mukautusvarauksen rahoitustukea.
Taustaa:
Eurooppa-neuvoston päästyä sopimukseen heinäkuussa 2020 Euroopan komissio esitti tammikuussa 2021 ehdotuksensa 5 miljardin euron brexit-mukautusvarauksesta. Rahoitusväline olisi käytettävissä kahdella rahoituskierroksella: vuonna 2021 (4 miljardia euroa) ja vuonna 2024 (1 miljardi euroa). AK ehdottaa, että toinen erä nostetaan miljardista eurosta 2 miljardiin euroon.
Komission ehdotuksen mukaan varauksesta hyötyisivät eniten Belgia, Tanska, Saksa, Irlanti, Ranska ja Alankomaat. Nämä kuusi jäsenvaltiota saisivat yhteensä lähes 3 miljardia euroa vuonna 2021 myönnettävistä 4 miljardista eurosta ennakkomaksuina . Suomi on saamassa 14,4 miljoonaa euroa vuonna 2021.
Euroopan alueiden komitea perusti vuonna 2020 yhteysryhmän , joka vastaa suhteista Britannian paikallishallinnon ja hajautetun hallinnon tahojen edustajiin. Ryhmän tehtävänä on varmistaa, että poliittinen vuoropuhelu näiden edustajien kanssa jatkuu Britannian EU-eron jälkeen. AK:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan yhteysryhmän puheenjohtajana toimii Loïg Chesnais-Girard (FR, PES).
AK:n valtuuskunnassa on 12 varsinaista jäsentä ja yksi tarkkailija , jotka on valittu poliittisen, maantieteellisen ja sukupuolten tasapuolisen edustuksen mukaisesti. AK:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan yhteysryhmän brittiedustajat valitaan paikallishallinnon elinten ja Yhdistyneen kuningaskunnan hajautettuun hallintoon kuuluvien parlamenttien, edustajakokousten ja hallitusten välisten sopimusten mukaisesti.
Yhteyshenkilö:
Matteo Miglietta
P. +32 470895382
matteo.miglietta@cor.europa.eu