Klikkaa tästä saadaksesi alla olevan tekstin automaattisen käännöksen.
”Koheesio, yhteinen eurooppalainen arvo” – puheenjohtaja Lambertz tukee EU:n puheenjohtajavaltio Romaniaa  

Tunnuslauseenaan ”Koheesio, yhteinen eurooppalainen arvo” Romania toimii EU:n puheenjohtajana unionin tulevaisuuden kannalta ratkaisevana vuotena. Sen puheenjohtajakauden aikana käydään keskusteluja EU:n tulevasta talousarviosta, ja samana vuonna 27 jäsenvaltion kansalaiset valitsevat Euroopan parlamentin uudet jäsenet 28 jäsenvaltion sijaan. Romania on perustellusti asettanut puheenjohtajakautensa painopisteiksi koheesion, kilpailukyvyn, kasvun ja yhteiset arvot. EU:ta on rakennettava uudelleen näiden painopisteiden pohjalta ja se on tuotava lähemmäs kansalaisia. Tämä tavoite voidaan saavuttaa vain yhteistyöllä kaupunkien, kuntien ja alueiden kanssa.

Meidän on kerrottava entistä selvemmin, mikä EU on ja mitä se tekee, ja osoitettava, että unionin koheesio ja vauraus voidaan saavuttaa ainoastaan yhteistyön avulla. EU:n on kuunneltava paremmin paikallisia tarpeita ja lisättävä kansalaisten sitoutumista niin, että huolenaiheiden kuulemisen lisäksi niiden pohjalta myös toimitaan.Komitea työskentelee yhdessä paikallis- ja alueviranomaisten kanssa luodakseen uuden menettelyn, jolla varmistetaan, että kansalaisten näkemykset vaikuttavat suoraan EU:n päätöksiin.

Sosiaalinen, yhtenäinen ja osallistava Eurooppa tarvitsee investointeja. Komitea on pyrkinyt painokkaasti suojelemaan alueellisia investointeja – koheesiopolitiikkaa ja maaseudun kehittämistä – jotta niin rikkaat kuin köyhätkin alueet hyötyisivät niistä. Leikkaukset ja EU:n varojen keskittäminen haittaavat alueita ja kuntia niiden pyrkiessä vahvistamaan alueellista yhteistyötä, luomaan työpaikkoja, edistämään sosiaalista osallisuutta ja osoittamaan EU:n lisäarvon yhteisöilleen. 

Järkevien investointien lisäksi on varmistettava, että kaikilla EU:n laeilla parannetaan kansalaisten arkea. On vahvistettava EU:n toissijaisuusperiaatetta eli sitä, että päätökset olisi tehtävä mahdollisimman lähellä kansalaisia. Paikallis- ja alueviranomaiset toteuttavat 70 prosenttia kaikesta EU:n lainsäädännöstä, joten ne tarvitsevat vähemmän byrokratiaa ja enemmän autonomiaa. Niitä on kuunneltava EU:ssa nykyistä enemmän, jotta se toimisi. Tämä ei tarkoita vähemmän Eurooppaa ja vähemmän lainsäädäntöä, vaan tehokkaampaa Eurooppaa ja parempaa lainsäädäntöä.

Riittävien varojen ja EU:n tehokkaan lainsäädännön avulla paikallis- ja alueviranomaiset voivat edistää omalta osaltaan ilmastonmuutoksen torjuntaa. Juuri kaupungit, kunnat ja alueet viherryttävät talouksia vähentämällä ilmansaastumista, ottamalla käyttöön kestäväpohjaisia liikennemuotoja, suosimalla energiatehokkaita asuntoja ja kierrättämällä jätettä. Ilmastonmuutoksen torjumiseen voidaan pyrkiä ja siinä voidaan onnistua nimenomaan alueilla, kaupungeissa ja kunnissa.

Edellä esitetyt seikat muodostavat 14.–15. maaliskuuta 2019 Bukarestissa pidettävän alueiden ja kuntien huippukokouksen perustan. Yhdessä puheenjohtaja Negoițăn vetämän Romanian valtuuskunnan ja EU:n puheenjohtajavaltio Romanian kanssa huippukokous – jonka otsikkona on ”ReNew Europe” – osoittaa, että alueet ja kunnat ovat eturintamassa kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamisessa. Näistä tavoitteista pitäisi tulla EU:n kattava pitkän aikavälin taloudellinen malli. Huippukokouksen julistus on EU:n kaikkien alue- ja paikallishallintotahojen viesti 27 jäsenvaltion EU:n kansallisille hallituksille, ja se osoittaa, että alueet ja kunnat ovat tärkeitä Euroopan tulevaisuudelle ja alueet ja kunnat tarvitsevat Eurooppaa. Vain yhdessä voimme luoda yhtenäisemmän kansalaisten Euroopan.

Jaa :