Klikkaa tästä saadaksesi alla olevan tekstin automaattisen käännöksen.
Paikallispäättäjät kehottavat lisäämään EU:n keskeisen ympäristöohjelman Lifen määrärahoja  

AK on Life-ohjelman väliarvioinnin yhteydessä kehottanut Euroopan komissiota osoittamaan enemmän varoja Life-ohjelman puitteissa luonnon ja luonnon monimuotoisuuden suojeluun myönnettäviin toiminta-avustuksiin ja lisäämään ohjelman kokonaismäärärahoja vuoden 2020 jälkeen. Komitea vahvisti kantansa, jonka mukaan Life-ohjelma tarjoaa mahdollisuuden puuttua ympäristölainsäädännön epäyhtenäiseen ja riittämättömään täytäntöönpanoon ja noudattamisen valvontaan jäsenvaltioissa. Łódzin voivodikunnan aluejohtajan Witold Stępieńin (PL, EPP) valmistelema lausunto Life-ohjelmasta hyväksyttiin AK:n täysistunnossa Brysselissä 9. helmikuuta 2017.

Euroopan alueiden komitean "ympäristö, ilmastonmuutos ja energia" -valiokunta (ENVE) osallistuu aktiivisesti Life-ohjelman väliarviointiin. Ohjelma on EU:n rahoitusväline, jolla tuetaan ympäristö-, luonnonsuojelu- ja ilmastohankkeita.

EU:n alue- ja paikallisedustajien kokous ilmaisi huolensa Life-ohjelman suppeista määrärahoista, jotka ovat monivuotisessa työohjelmassa 2014–2020 vain noin 0,3 prosenttia maksusitoumusmäärärahojen kokonaismäärästä. Paikallispäättäjät toistivat vuonna 2012 esittämänsä kehotuksen korottaa huomattavasti ohjelman määrärahoja ja suosittivat voimakkaasti Ilmastotoimet-alaohjelman säilyttämistä ja vahvistamista vuoden 2020 jälkeen, koska tarve sopeutua ilmastonmuutokseen ja vähentää kasvihuonekaasupäästöjä kasvaa jatkuvasti.

Puolalaisen Łódzin voivodikunnan aluejohtaja ja AK:n hyväksymän lausunnon esittelijä Witold Stępień (PL, EPP) totesi: "Suhtaudumme myönteisesti kahteen uuteen rahoitusvälineeseen, jotka ovat energiatehokkuuden yksityinen rahoitusväline (PF4EE) ja luonnonpääoman rahoitusjärjestely (NCFF). Ne tarjoavat uusia mahdollisuuksia saada yksityisiä sijoittajia mukaan rahoittamaan energiatehokkuuteen ja luonnonpääomaan liittyviä hankkeita". Esittelijän mukaan nämä Life-ohjelman uudet rahoitusvälineet ovat keino "saada käyntiin yleinen siirtymä kohti vihreää rahoitusta". Kokonaismäärärahojen suhteen Witold Stępień on kuitenkin "edelleen erittäin huolissaan siitä, että Life-painopistealueen 'Luonto ja luonnon monimuotoisuus' määrärahat vuosiksi 2014–2020 ovat yhteensä noin

1,155 miljardia euroa, vaikka komission arvion mukaan Natura 2000 -verkostoon tarvitaan kaikkiaan 5,8 miljardin euron vuosittaiset investoinnit".

Life-ohjelmalla on keskeinen rooli ekoinnovaatioiden edistämisessä sekä ympäristönsuojeluun ja ilmastoon liittyvien uusien ratkaisujen kehittelyssä. Stępień korostikin myös, että "kiertotalouden kehittäminen kiertotaloutta koskevan komission toimintasuunnitelman mukaisesti edellyttää julkisista ja yksityisistä lähteistä saatavaa rahoitusta, jolla parannetaan teknologiaa ja prosesseja ja laajennetaan niitä suurempaan mittakaavaan, kehitetään infrastruktuuria ja lisätään yhteistyötä arvoketjun toimijoiden välillä".

Lisäksi Euroopan alueiden komitea kehottaa Euroopan komissiota laatimaan Life-ohjelmalle pitkän aikavälin pysyvyys-, toistettavuus- ja siirrettävyyssuunnitelman ohjelman tulosten parantamiseksi entisestään. (Paikallis- ja aluepäättäjät suosittavat, että kehitetään edelleen verkkopohjaista innovaatioalustaa toistettavissa olevien ekoideoiden löytämisen helpottamiseksi ja luodaan temaattisia hankeverkostoja painopistealueittain.)

Ympäristöalan Life-ohjelmalla vahvistetaan Euroopan luonnonpääomaa, ja sen tavoitteena on edistää "vihreiden" työpaikkojen luomista ja paikallista yrittäjyyttä. "Meidän on tuettava voimakkaammin Life-hankkeissa kehitettyjen innovaatioiden pääsyä markkinoille", Witold Stępień muistutti.

Life-ohjelma on osa Eurooppa 2020 -strategiaa, ja se kytkeytyy Euroopan alueiden komitean ensisijaiseen poliittiseen tavoitteeseen edistää älykästä, kestäväpohjaista ja sosiaalista osallisuutta tukevaa talouskasvua. Nyt hyväksytty lausunto laadittiin Euroopan komission pyynnöstä, ja se tarjosi paikallis- ja aluepäättäjille tilaisuuden antaa suosituksia, jotka pohjautuvat kuntien ja alueiden kokemukseen ja asiantuntemukseen ympäristölainsäädännön täytäntöönpanosta Euroopassa.

Taustatietoa:

Life-ohjelman monivuotinen työohjelma 2014–2017 hyväksyttiin Euroopan komission 19. maaliskuuta 2014 tekemällä päätöksellä ympäristö- ja ilmastotoimien ohjelman (Life) komitean annettua asiasta myönteisen lausunnon 17. helmikuuta 2014.

Vuosia 2014–2017 koskevassa monivuotisessa työohjelmassa luodaan puitteet uuden Life-ohjelman 2014–2020 hallinnoinnille neljän vuoden ajaksi. Siinä esitetään ohjeellinen talousarvio, tehdään selkoa hankkeiden ja toiminta-avustusten valintamenettelyistä ja määritellään tulosindikaattorit Life-ohjelman Ympäristö- ja Ilmastotoimet-alaohjelmia varten. Hankkeiden rahoitukseen on kyseisellä kaudella varattu Ympäristö-alaohjelmassa yhteensä 1,1 miljardia euroa ja Ilmastotoimet-alaohjelmassa yhteensä 0,36 miljardia euroa.

Lisäksi Life-ohjelman hankerahoitusta tarjotaan ensimmäistä kertaa innovatiivisten rahoitusvälineiden kautta. Ympäristö-alaohjelmasta rahoitetaan yhtä tällaista pilottirahoitusvälinettä eli luonnonpääoman rahoitusjärjestelyä (NCFF), joka kuuluu painopistealueeseen "Luonto ja luonnon monimuotoisuus" ja jonka avulla rahoitetaan muun muassa biodiversiteettihankkeita. Työohjelmassa on myös alustava aikataulu toimintaehdotus- ja toiminta-avustuspyyntöjä sekä työohjelman kattamia kahta pilottirahoitusvälinettä varten. Ensimmäisten ehdotuspyyntöjen kaavailtu ajankohta oli touko-kesäkuu 2014.

Lisätietoa Life-ohjelmasta on saatavilla täältä.

Yhteyshenkilöt:
Diandra Vanigioli
P. +32 22822299

diandra.vanigioli@cor.europa.eu

David Crous

+32 470881037
David.Crous@cor.europa.eu

Jaa :