Klikkaa tästä saadaksesi alla olevan tekstin automaattisen käännöksen.
Reilut, oikeudenmukaiset ja toteutuskelpoiset toimet: ‎ EU:n 55-valmiuspaketin onnistuminen edellyttää kaikkien kuntien ja alueiden osallistamista  

Euroopan komissio on esittänyt 55-valmiuspaketin , jonka tavoitteena on vähentää EU:n hiilipäästöjä 55 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. Euroopan alueiden komitea (AK) peräänkuuluttaa uusia ja päivitettyjä sääntöjä, joiden avulla varmistetaan keskeinen rooli ja suora rahoitus kansalaisia lähellä oleville kunnille ja alueille, joilla on oikeudellista toimivaltaa siirryttäessä ilmastoneutraaliuteen.

Euroopan komission tänään julkaiseman ilmastopaketin tarkoituksena on vähentää teollisuuden, rakennusten, liikenteen ja maankäytön päästöjä, ja sillä on merkittäviä vaikutuksia kaikkiin Euroopan alueisiin, yrityksiin ja kansalaisiin, koska sen myötä ryhdytään myös soveltamaan saastuttaja maksaa - periaatetta käytännössä. On tärkeää, että paketti, jossa keskeisellä sijalla on uudistettu visio hiilen hinnoittelulle, edistää alueellista yhteenkuuluvuutta. Paketissa on otettava huomioon kaikkien alueiden tarpeet, ja sen myötä on lisättävä paikallis- ja alueviranomaisten osallistamista, niille kohdennettavia tuloja ja niiden mahdollisuuksia saada suoraa rahoitusta vihreisiin investointeihin ja ilmastoon liittyviin sosiaalimenoihin, sillä kyseisten viranomaisten vastuulla on 90 prosenttia ilmastonmuutokseen sopeutumistoimista ja 70 prosenttia ilmastonmuutoksen hillitsemistoimista.

Euroopan alueiden komitean puheenjohtaja ja kreikkalaisen Keski-Makedonian aluejohtaja Apostolos Tzitzikostas sanoi: ”Eurooppa kykenee siirtymään ilmastoneutraaliuteen vain, jos se asettaa ihmisten tarpeet keskeiselle sijalle siirtymässä, ottaa huomioon kaikkien alueiden erityispiirteet eikä jätä ketään tai mitään aluetta jälkeen. Ennen kaikkea on vähennettävä byrokratiaa ja varmistettava, että EU:n paikallis- ja alueviranomaisilla on mahdollisuus käyttää suoraan EU:n varoja. Eurooppa tarvitsee vihreää ja oikeudenmukaista elpymistä, joka auttaa torjumaan ilmastokriisiä, parantamaan selviytymiskykyä, tukemaan innovointia ja luomaan paikallisia työpaikkoja. Aloilla, joilla paikallis- ja alueviranomaisilla on toimivaltaa – kuten rakennusten energiatehokkuus, kestävä liikenne, biologisen monimuotoisuuden suojelu ja energiaköyhyyden torjunta –, meidän on vahvistettava kuntien ja alueiden sekä kaikkien kansalaistemme vaikutusmahdollisuuksia vihreän siirtymän nopeuttamiseksi. Tämän vuoksi olemme käynnistäneet Euroopan laajuisen kampanjan Green Deal going local (vihreän kehityksen ohjelma paikallistasolla).”

Sevillan kaupunginjohtaja, AK:n ENVE-valiokunnan ja vihreän kehityksen ohjelmaa paikallistasolla käsittelevän työryhmän puheenjohtaja Juan Espadas (ES, PES) totesi: ”55-valmiuspaketti on uuden ilmastovallankumouksen alku. Sen on oltava kunnianhimoinen, mutta tiedämme, että tällä kaikella on hintansa. Ilmastonmuutos vaikuttaa kaikkiin ihmisiin ja alueisiin, mutta seuraukset kohdistuvat ensimmäisinä yhteiskunnan heikoimmassa asemassa oleviin jäseniin. Valmistauduttaessa 55 prosentin tavoitteeseen muun muassa asumisen, liikkumisen ja energian aloilla meillä on merkittävä rooli oikeudenmukaisuuden ja vahvan sosiaalisen tuen varmistamisessa, jotta ketään tai mitään aluetta ei jätetä jälkeen.”

EU pyrkii uudella ja päivitetyllä energia- ja ilmastolainsäädännöllä vähentämään päästöjä 55 prosentilla vuoteen 2030 mennessä ja saavuttamaan nettopäästöjen nollatason vuoteen 2050 mennessä. 55-valmiuspaketti on unionin ilmastotoimien ja kasvustrategian keskeinen osa. Se koostuu 13 lainsäädäntöehdotuksesta, joissa käsitellään vihreän siirtymän eri näkökohtia, ja sen kulmakivenä on uudistettu päästökauppajärjestelmä. EU:n päästökauppadirektiivin tarkistuksen myötä päästökaupan piiriin on määrä ottaa rakennusala ja maantieliikenne. Näillä aloilla paikallis- ja alueviranomaiset kykenevät asiantuntemuksensa ja toimivaltansa ansiosta edistämään Euroopan vihreän kehityksen ohjelman tavoitteiden saavuttamista ja sosiaalisesti oikeudenmukaisen siirtymän toteuttamista.

Euroopan alueiden ja kuntien rooli on tunnustettava niin sosiaalisen ilmastorahaston kuin oikeudenmukaisen siirtymän rahaston yhteydessä, sillä liiallinen keskittäminen voi uhata alueellista yhteenkuuluvuutta ja vihreän siirtymän sosiaalista oikeudenmukaisuutta. 55-valmiuspaketti kattaa myös rakennusten energiatehokkuuden. Euroopan alueiden komitea ja Euroopan komissio käynnistivät maaliskuussa 2021 asiaa koskevan tehostetun yhteistyön.

55-valmiuspaketilla päivitetään voimassa olevaa EU:n lainsäädäntöä:

  • EU:n päästökauppajärjestelmän (EU ETS) tarkistaminen
  • maankäytöstä, maankäytön muutoksesta ja metsätaloudesta annetun asetuksen (LULUCF) tarkistaminen
  • taakanjakoasetuksen tarkistaminen
  • uusiutuvia energialähteitä koskevan direktiivin muuttaminen
  • energiatehokkuusdirektiivin muuttaminen
  • vaihtoehtoisten polttoaineiden infrastruktuurista annetun direktiivin tarkistaminen
  • henkilö- ja pakettiautojen hiilidioksidipäästönormeja koskevan asetuksen tarkistaminen
  • energiaverodirektiivin tarkistaminen.

55-valmiuspakettiin sisältyvät uudet lainsäädäntöehdotukset:

  • uusi EU:n metsästrategia
  • hiilidioksidipäästöjen tullimekanismi
  • ilmastotoimien sosiaalisen tuen väline
  • ReFuelEU Aviation - aloite – kestävät lentopolttoaineet
  • FuelEU Maritime - aloite – eurooppalaisen meriliikennealueen viherryttäminen

Yhteyshenkilö:

David Crous

david.crous@cor.europa.eu

+32 470881037

Share: