Klikkaa tästä saadaksesi alla olevan tekstin automaattisen käännöksen.
Suomi ja Tampere näyttävät EU:lle mallia asunnottomuuden torjunnassa  

Euroopan alueiden komitean SEDEC-valiokunta piti tällä viikolla kotipaikan ulkopuolisen kokouksensa Tampereella, jossa jäsenet tutustuivat kaupungin toimiin asunnottomuuden torjunnassa. Covid-19-pandemian ja Ukrainan sodan seuraukset ovat lisänneet köyhyyttä ja myös asunnottomuutta Euroopassa. Tampereella kokoontuneet kaupunkien ja alueiden edustajat korostivat suomalaisten kokemusten hyviä kokemuksia ja kehottivat EU:ta ja jäsenvaltioiden hallituksia antamaan enemmän tukea tehokkaiden ennaltaehkäisytoimien ja asumisjohtoisten ratkaisujen kehittämiselle.

Tampere isännöi ”sosiaalipolitiikka, työllisyys, koulutus, tutkimus ja kulttuuri” -valiokunnan (SEDEC) kokousta sekä asunnottomuutta käsittelevää konferenssia 20.–21. huhtikuuta kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajan Mikko Aaltosen (vas/PES) kutsusta. Aaltonen edustaa Euroopan alueiden komiteaa asunnottomuuden torjunnan eurooppalaisessa foorumissa ja on toiminut aihetta käsittelevän lausunnon esittelijänä AK:ssa.

”Toimiessani Tampereen apulaiskaupunginjohtajana vuosina 2013–17 asunnottomuuden hoitaminen oli yksi vastuualueistani. Onnistuimme vähentämään asunnottomuutta kolmanneksella näiden vuosien aikana”, Aaltonen kertoi. ”Kaikilta kaupunginvaltuuston ryhmiltä saatu laaja poliittinen tuki on ollut merkittävässä asemassa tämän tavoitteen saavuttamisessa. Suomen tulokset ja lähestymistavat eivät aina ole suoraan siirrettävissä muihin Euroopan maihin ja kaupunkeihin, mutta niitä voidaan soveltaa ja ne voivat toimia esimerkkinä. Halu ja tahto puuttua asiaan on tärkeintä.”

Tampereen apulaispormestari ​Johanna Loukaskorpi muistutti, että Suomi on lähes puolittanut asunnottomien määrän vuodesta 2010 ja että se voi ensimmäisenä EU:n jäsenvaltiona saavuttaa asunnottomuuden poistamista koskevan tavoitteen vuoteen 2027 mennessä, jos seuraava hallitus jatkaa sosiaalisesti kestävää asuntopolitiikkaa. Kunnat ja alueet ovat keskeisiä kumppaneita tässä tehtävässä, ja SEDEC-valiokunnan jäsenet pääsivätkin tutustumaan Tampereen kaupungin toteuttamiin sosiaalisen asuntotuotannon aloitteisiin. Näitä ohjaa asunto ensin -lähestymistapa, jonka tavoitteena on löytää asunnottomille koti mahdollisimman nopeasti ilman ennakkoehtoja ja tarjota heille sosiaalista tukea.

Samaan aikaan Euroopan tilanne on edelleen synkkä, kuten Gabrovon kaupunginjohtaja, SEDEC-valiokunnan puheenjohtaja Tanya Hristova (BG, EPP) totesi: kymmenen viime vuoden aikana asunnottomien määrä on kasvanut 70 prosentilla, ja covid-19-pandemia ja Ukrainan sota ovat ajaneet monia eurooppalaisia köyhyyden partaalle.

"Asunnottomuus johtaa moniin muihin ongelmiin, kuten terveysriskeihin, sosiaaliseen syrjäytymiseen ja eristäytymiseen. Alueet ja kunnat ovat etulinjassa kriisiaikoina, ja voimme tarjota tukea haavoittuvassa asemassa oleville ryhmille nopeammin kuin kansalliset viranomaiset. Jos kuitenkin haluamme realistisesti saavuttaa asunnottomuuden poistamista koskevan tavoitteen vuoteen 2030 mennessä, Euroopan unionin ja kansallisten viranomaisten tuki on välttämätöntä. EU tarjoaa esimerkiksi Euroopan sosiaalirahaston ja Euroopan aluekehitysrahaston kautta rahoitusmahdollisuuksia, jotka voivat olla korvaamattomia asunnottomuutta koskevien politiikkojen täytäntöönpanossa”, Hristova sanoi.

Asunnottomuuden torjumiseksi työskentelevien kansallisten järjestöjen liiton (FEANTSA) johtaja Freek Spinnewijn totesi, että ”Suomi näyttää esimerkkiä siitä, miten asunnottomuutta voidaan tehokkaasti torjua ja että tavoite asunnottomuuden kitkemisestä vuoteen 2027 mennessä on saavutettavissa. Suomen toimet voivat myös antaa inspiraatiota äskettäin perustetulle asunnottomuuden torjumista käsittelevälle eurooppalaiselle foorumille, jossa AK on keskeinen kumppani.”

Mentorointi: Tehokas ja merkityksellinen väline huomisen Euroopalle

Torstaina 20. huhtikuuta pidetyssä SEDEC-valiokunnan kokouksessa jäsenet keskustelivat toisesta tärkeästä aiheesta, joka voi auttaa ehkäisemään sosiaalista syrjäytymistä. Bouches-du-Rhônen aluevaltuuston jäsen Anne Rudisuhli (FR, Renew Europe) valmistelee parhaillaan AK:n lausuntoa, jossa korostetaan mentoroinnin merkitystä ihmisten integroimisessa koulutukseen ja työmarkkinoille sekä taitojen hankkimisessa laadukkaita työpaikkoja ja vihreää ja digitaalista siirtymää varten.

”Mentorointi on keskeinen väline sosiaalisen yhteenkuuluvuuden, ammatillisen integraation ja eriarvoisuuden torjunnan kannalta", Rudisuhli totesi ja korosti, että tällä alalla tarvitaan eurooppalaista toimintakehystä.

Väestöliiton Womento-ohjelma on vuodesta 2011 lähtien tarjonnut mentorointia korkeasti koulutetuille maahanmuuttajanaisille, jotka hakevat työtä. Ohjelma auttaa osallistujia löytämään osaamistaan vastaavia työpaikkoja, parantamaan itseluottamustaan ja kielitaitoaan ja verkostoitumaan. Ohjelmajohtaja Marina Wetzer-Karlsson kertoi, että kolmannes osallistujista työskentelee nyt omalla osaamisalallaan ja kolmannes on parantanut asemiaan työmarkkinoilla.

SEDEC-valiokunnan seuraava kokous pidetään Brysselissä 21. kesäkuuta.

Jaa :