Klikkaa tästä saadaksesi alla olevan tekstin automaattisen käännöksen.
EU:n täytyy sijoittaa paljon enemmän rahaa maahanmuuttajien kotouttamiseen  
EU:n paikallis- ja aluepäättäjät varoittavat epätasapainosta rajavalvontaa ja muuttoliikkeen hallintaa koskevissa EU:n rahoitussuunnitelmissa.

Alue- ja paikallispäättäjät kehottivat Euroopan unionia kasvattamaan turvapaikka- ja maahanmuuttorahastoaan liki 6 miljardilla eurolla kaudeksi 2021–2027. He varoittavat EU:n päätöksentekijöitä panemasta liikaa painoa rajavalvontaan ja kehottivat käyttämään osapuilleen kolmanneksen rahastovaroista laillisen muuttoliikkeen hallintaan ja kotouttamiseen sekä velvoittamaan käyttämään tietyn osan varoista kotouttamiseen.

Euroopan alueiden komitea (AK) esitti kehotuksensa 9. lokakuuta antamansa lausunnon suosituksissa, kuukausi sen jälkeen, kun Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker oli todennut, että turvapaikka- ja maahanmuuttorahastoa varten tulisi osoittaa 10,6 miljardia euroa seitsenvuotiskautena. Se tarkoittaisi 51 prosentin lisäystä. AK suosittaa antamassaan muutosehdotuksessa , että rahastoon osoitetaan liki 16,2 miljardia euroa, mikä vastaisi kokoluokaltaan komission ehdotusta lisätä rajavalvonnan määrärahoja 240 prosenttia useista eri rahastoista käsin.

Turvapaikka- ja maahanmuuttorahastosta annetun AK:n lausunnon yleisesittelijä, Piranin pormestari Peter Bossman (SI, PES): ”Me kaikki tahdomme toimivaa ja koordinoitua muuttoliikkeen hallintaa, mutta pöydällä olevia ajatuksia on vielä kehiteltävä merkittävästi, ennen kuin voimme sanoa, että EU:n rahat tullaan käyttämään järkevästi ja tarkoituksenmukaisesti. Muuttoliikkeen hallinta edellyttää vakuuttavan vastauksen löytämistä kaikkiin siihen liittyviin kysymyksiin – laiton muuttoliike, turvapaikka-asiat, laillinen muuttoliike, kotouttaminen – sekä muuttoliikkeen perimmäisiin syihin. Päätös jättää ”kotouttaminen” pois rahaston nimestä on paljon puhuva ja herättää levottomuutta. Pelkäämmekin, että yleisenä toimintatapana on keskittyä muurien rakentamiseen, sen sijaan, että pyrittäisiin löytämään tasapainoinen hallintatapa. EU:ssa täytyy pohtia vakavasti tapoja kotouttaa yhteisöissämme jo läsnä olevat tulokkaat.”

Bossman jatkoi: ”Tuloksekkaaseen koordinointiin tarvitaan lisäksi yhteistyötä paikallis- ja alueviranomaisten kanssa. Nämä vastaavat esimerkiksi useimmista lyhyen aikavälin kotouttamistoimenpiteistä. Nykyisissä ehdotuksissa valitettavasti jätetään huomiotta AK:n useasti esittämä kehotus osallistaa kunnat ja alueet rahaston hallinnointiin. Paikallis- ja alueyhteisöt ovat auttaneet EU:ta suunnattoman paljon pyrittäessä vastaanottamaan, asuttamaan, kotouttamaan ja työllistämään pakolaisia ja muuttajia, jotka saapuivat vuonna 2015. Monisyisen toimintapolitiikan uudistaminen kriisin keskellä on vaikeaa, mutta nyt – kun tulijoita on merkittävästi vähemmän – toivomme, että EU:n päätöksentekijät kykenevät sopimaan tasapainotetusta reformista, jonka yhteydessä tunnustetaan paikallistason poliitikkojen kanssa tehtävän yhteistyön tuoma lisäarvo.”

AK:n muihin suosituksiin kuuluu kehotus antaa kuntien ja alueiden hyödyntää välittömästi EU-rahoitusta kriisiaikoina, jotta varmistetaan, että varat ovat hyvin nopeasti erityisten haasteiden kanssa kamppailevien viranomaisten käytettävissä. AK pyrkii edistämään kokonaisvaltaista EU:n muuttoliikepolitiikka. Tässä tarkoituksessa komitea totesi, että jäsenvaltioiden, jotka poikkeavat varainkäyttöohjeista, on annettava ”yksityiskohtainen selvitys” siitä, ”miten ne aikovat varmistaa, että tämä valinta ei vaikuta haitallisesti turvapaikka- ja maahanmuuttorahaston erityistavoitteiden saavuttamiseen.”

Turvapaikka- ja maahanmuuttorahaston varoja käytetään tätä nykyä esimerkiksi parantamaan turvapaikanhakijoiden majoitus- ja vastaanottopalveluita, haavoittuvassa asemassa olevien auttamiseen, EU-valtioiden tiedonvaihtoon ja yhteistoimintaan sekä EU:n ulkopuolisissa maissa järjestettäviin tiedotuskampanjoihin.

Lausunto turvapaikka- ja maahanmuuttorahastosta kuuluu sarjaan lausuntoja, joilla Euroopan alueiden komitea reagoi Euroopan komission ehdotuksiin EU:n talousarviosta vuoksiksi 2021–2027. AK antoi 9 lokakuuta suosituksensa yleisestä talousarvioehdotuksesta ja esitetyn talousarvion nimenomaisista osista: Euroopan horisontti, tutkimuksen alalta , Euroopan meri- ja kalatalousrahasto (EMKR) , Perusoikeuksien ja arvojen ohjelma ja Life-ohjelman tulevaisuus (ympäristö- ja ilmastotoimien osalta) .

Samaten 9. lokakuuta AK:n puheenjohtaja Karl-Heinz Lambertz piti merkittävän puheen hahmotellen Euroopan unionin tilaa alueellisesta ja paikallisesta näkökulmasta. Puheessaan hän asettui tukemaan ” kampanjaa, jossa tuodaan esiin kunnissa ja alueilla toteutettuja kotouttamishankkeita ”.

Esimerkkitapauksia paikallis- ja alueviranomaisten työstä tuotiin esiin AK:n täysistunnossa käydyssä muuttoliikeaiheisessa keskustelussa 10. lokakuuta. Sen yhteydessä varsinkin Maria Angeles Elorza Zubiria (ES, ALDE) esitteli yksityiskohtaisesti Baskimaan hallinnon käynnistämää uutta kotouttamisaloitetta, Basilio Horta (PT, PES) kertoi Sintran kaupungin suunnitelmasta muuttajien vastaanottamisen ja kotouttamisen tiimoilta ja Luc Van den Brande (BE, EPP) Flanderista painotti, miten merkityksellisiä eurooppalaisen ja afrikkalaisen paikallishallinnon tahojen kumppanuudet ovat muuttoliikkeen hallintaa varten.

Yhteyshenkilö:

Andrew Gardner

P. +32 473843981

andrew.gardner@cor.europa.eu

Jaa :