Klikkaa tästä saadaksesi alla olevan tekstin automaattisen käännöksen.
Digitaalisen Euroopan on palveltava kaikkia kansalaisia  

​Euroopan alueiden komitea (AK) on antanut EU:n neuvoston puheenjohtajavaltion Suomen pyynnöstä kaksi lausuntoa, joissa käsitellään digitaalisen kahtiajaon poistamista sekä yhteenkuuluvuuden ja solidaarisuuden varmistamista kaikille eurooppalaisille. EU:n pitkän aikavälin talousarviota ja sen ohjelmia koskevien neuvottelujen siirtyessä ratkaisevaan vaiheeseen AK kehottaa EU:n uusia johtajia varmistamaan, että kaikki alueet ja niiden kansalaiset hyötyvät digitaalisesta ja ekologisesta siirtymästä.

Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen osallistui komitean täysistuntoon 9. lokakuuta. "EU:n ja maailman muiden johtavien talouksien tehtävänä on ottaa edelläkävijän rooli siirryttäessä digitaaliseen, kestävään ja ilmastoneutraaliin talouteen", Tuppurainen sanoi. "Siirtymää on pidettävä mahdollisuutena. Vihreän talouden, teknologinen kehityksen ja globalisaation mukanaan tuomia muutoksia on kuitenkin hallittava niin, että kukaan ei putoa kyydistä. Kunnat ja alueet ovat tässä työssä tärkeitä kumppaneita. EU:n koheesiopolitiikka auttaa vastaamaan näihin haasteisiin, tukee kestävää kasvua ja kaventaa alueellisia eroja."

Keravan kaupunginvaltuuston jäsenen Anne Karjalaisen (PES/sd) laatimassa lausunnossa AK toteaa, että pääsy digitaaliseen talouteen on avainasemassa menestyksekkään paikallisen ja alueellisen kehityksen kannalta. Sen vuoksi komitea pitää valitettavana, että tulevan komission poliittisen ohjelman painopisteissä ei riittävästi korosteta osallistavia digitaalisia sisämarkkinoita, jotka hyödyttävät kaikkia kansalaisia Euroopan unionissa ja antavat kaikille mahdollisuuden osallistua digitaaliseen yhteiskuntaan.

”Digitaalinen yhteenkuuluvuus on tärkeä lisäulottuvuus EU:n perustamissopimuksessa määritellylle perinteiselle taloudellisen, sosiaalisen ja alueellisen yhteenkuuluvuuden käsitteelle", esittelijä Karjalainen tähdensi täysistunnossa pitämässään puheessa.

"Digitaalisaation on perustuttava kestäväpohjaiseen, kilpailukykyiseen ja ihmislähtöiseen datatalouteen. Ei riitä, että investoidaan teknologiaan, vaan alueiden, kuntien ja kansalaisten on osallistuttava digitaaliseen muutokseen. Digitalisaatiossa on kyse luottamuksesta, jota ilman ei pystytä kehittämään julkisia sähköisiä palveluja. Digitaalisen kehityksen tulee edetä ihminen ja tieto edellä – ei teknologia edellä", Karjalainen korostaa.

Jotta kaikille unionin kansalaisille varmistettaisiin oikeus toimiviin yhteyksiin, AK kehottaa tukemaan tehokkaammin nopeiden laajakaistayhteyksien ja 5G-verkkojen käyttöönottoa paikallisyhteisöissä niiden koosta ja asukastiheydestä riippumatta. Karjalaisen esittelemässä lausunnossa kehotetaan myös lisäämään investointeja digitaaliseen osaamiseen ja medialukutaitoon sekä kyberturvallisuuteen ja kuluttajansuojaan digitaalitaloudessa ja korostetaan roolia, joka digitaalisten innovointikeskusten alueellisilla verkostoilla on uuden Digitaalinen Eurooppa -ohjelman toteuttamisessa.

Digitalisaatio ja älykkäiden ratkaisujen käyttöönotto julkisissa palveluissa ja erityisesti liikenteen ja energian aloilla ovat myös avainasemassa kestävän kehityksen vauhdittamisessa paikallis- ja aluetasolla. Toisessa puheenjohtajavaltio Suomen pyytämässä lausunnossa keskitytään älykkäiden kaupunkien rooliin oikeudenmukaisessa siirtymässä kohti ilmastoneutraaliutta ja kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamisessa paikallistasolla.

”Kaupungeilla ja yhteisöillä on tärkeä rooli siirryttäessä resurssitehokkaaseen, ilmastoneutraaliin ja biologisesti monimuotoiseen Eurooppaan", korosti lausunnon esittelijä, flaamilaisen parlamentin jäsen Andries Gryffroy (BE, EA). "On luotava enemmän ja parempia mahdollisuuksia auttaa ja tukea paikallisia ja alueellisia toimijoita tässä kehityksessä. Alhaalta ylöspäin suuntautuva lähestymistapa ja paikallistason yhteistyöhön perustuvat älykkäät toimet ovat tarpeen.”

Taustatietoa

Koheesiopolitiikka on EU:n tärkein rahoituslähde yhteyksien parantamiseksi. EU:n nykyisessä monivuotisessa rahoituskehyksessä (2014–2020) on varattu 6 940 miljoonaa euroa ERI-rahastojen rahoitusta pääasiassa Euroopan aluekehitysrahastosta laajakaistayhteyksien käyttöönottoon. On odotettavissa, että vuoden 2020 loppuun mennessä rahoitus auttaa 14,6 miljoonaa uutta kotitaloutta siirtymään laajakaistayhteyksiin, 77 500 yritystä saa tukea tieto- ja viestintätekniikkapalvelujen käytön vahvistamiseen ja 41,7 miljoonaa ihmistä hyötyy terveydenhuoltopalvelujen, myös sähköisten terveyspalvelujen parantamisesta. Rahoitusta tarjotaan myös Euroopan strategisten investointien rahastosta (ESIR) ja Verkkojen Eurooppa -välineestä, vuonna 2018 perustettu laajakaistainvestointirahasto mukaan luettuna. Lue lisää .

Vuodesta 2017 lähtien AK on työskennellyt Euroopan komission kanssa yhteisessä laajakaistafoorumissa , jossa paikallistason päättäjät ja asiantuntijat etsivät ratkaisuja nopeiden, parempien ja kestävämpien laajakaistayhteyksien käyttöönottamiseksi kaikilla Euroopan alueilla. Näin pyritään poistamaan maantieteellisestä sijainnista ja markkinoiden puutteellisesta toiminnasta johtuvaa digitaalista kahtiajakoa. Foorumi on laajentamassa toimintaansa, jotta se kattaisi laajemmin digitaaliseen yhteiskuntaan ja talouteen liittyvät näkökohdat. AK:n puheenjohtajan Karl-Heinz Lambertzin ja ensimmäisen varapuheenjohtajan Markku Markkulan valmistelema kannanotto Digitaalinen Eurooppa kaikille esiteltiin digitaalistrategian yleiskokouksessa vuonna 2019 .

Yhteyshenkilö:

Lauri Ouvinen
P. +32 22822063
lauri.ouvinen@cor.europa.eu