Klikkaa tästä saadaksesi alla olevan tekstin automaattisen käännöksen.
EU:n on otettava luonnon monimuotoisuuden suojelu ja ilmastonmuutoksen torjunta ensisijaisiksi tavoitteikseen, sillä tilanne on YK:n mukaan on erittäin hälyttävä  
Euroopan alueiden komitean puheenjohtaja kehottaa EU:ta tehostamaan toimiaan YK:n ”äärimmäisen huolestuttavan” raportin johdosta.

Euroopan unionin on asetettava luonnon monimuotoisuuden turvaaminen asialistansa kärkeen ja pyrittävä vähentämään hiilidioksidipäästöjä jyrkästi, Euroopan alueiden komitean (AK) puheenjohtaja totesi 7. toukokuuta ottaessaan kantaa Yhdistyneiden kansakuntien raporttiin, jossa varoitetaan, että ”elämäämme ylläpitävä järjestelmä”, luonto, on yhä suuremmassa vaarassa ja miljoona lajia on sukupuuton partaalla. Puheenjohtaja Karl-Heinz Lambertzin mukaan raportin pitäisi ”saada hälytyskellot soimaan kaikilla hallintotasoilla ja havahduttaa ne tekemään yhteistyötä”.

Biologista monimuotoisuutta ja ekosysteemipalveluja käsittelevän hallitustenvälisen tiede- ja politiikkafoorumin (IPBES) raportti, jonka keskeiset tulokset YK julkaisi 6. toukokuuta, perustuu eri puolilta maailmaa peräisin olevien tutkijoiden 15 000 tieteellisestä tutkimuksesta tekemiin päätelmiin. Raportti on selväsanainen, ja siinä esitetään painokkaita varoituksia. Sen mukaan luonnon monimuotoisuus vähenee kiivaampaa tahtia kuin koskaan aikaisemmin ihmiskunnan historiassa, lajeja kuolee sukupuuttoon yhä nopeammin ja ihmiskunta ”murentaa talouden, toimeentulon, elintarviketurvan, terveyden ja elämälaadun koko perustaa kaikkialla maailmassa”.

Puheenjohtaja Karl-Heinz Lambertz (BE, PES) totesi: ”Luonto on elämämme lähde – ja me tuhoamme sitä. Olemme kuluneiden 50 vuoden aikana onnistuneet vastaamaan erittäin hyvin maailman nopeasti kasvavan väestön ravitsemishaasteeseen, mutta tämä on käynyt luonnolle kalliiksi. Meidän on kiireesti löydettävä keino taata maailman väestölle ravinto ja turvata kestävä kehitys samalla kun huolehditaan luonnon monimuotoisuuden ennallistamisesta. Tämän kriisin ratkaisemiseen tarvitaan kaikkien hallintotasojen, myös kuntien ja alueiden, yhteisiä toimia. Luonnon monimuotoisuuden suojelu olisi yhdessä ilmastonmuutoksen torjunnan kanssa nostettava EU:n asialistan kärkeen. Vielä ei ole liian myöhäistä turvata biologisesti monimuotoisen hiilineutraalin maailman toteutumista, mutta se edellyttää yhteisiä ponnisteluja ja investointeja, jotka tuottavat tulosta paikallistasolla.”

AK:n ”ympäristö, ilmastonmuutos ja energia” - valiokunnan ensimmäinen varapuheenjohtaja ja biodiversiteettiaiheisen lausunnon esittelijä Roby Biwer (LU, PES) totesi: ”Luonnon monimuotoisuus olisi nähtävä terveytemme ja hyvinvointimme perustana. Se tukee niiden ekosysteemien toimintaa, joista olemme riippuvaisia. Se muodostaa elinympäristömme, joten meidän on suojeltava sitä ja opittava elämään sopusoinnussa ekosysteemiemme kanssa.”

Biwer korosti, että eurooppalaiset äänestäjät ymmärtävät luonnon monimuotoisuuden ja ilmastotoimien välisen kiinteän yhteyden, ja viittasi 6. toukokuuta julkaistuun Eurobarometri-tutkimukseen , jonka mukaan ”kaksi kolmesta eurooppalaisesta on täysin samaa mieltä siitä, että luonnon suojeleminen on välttämätöntä ilmastonmuutoksen torjumiseksi.”

AK on mukana kehittämässä vuoden 2020 jälkeistä maailmanlaajuista ja eurooppalaista politiikkakehystä luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi. Komitean lokakuussa 2018 antamissa suosituksissa korostetaan IPBES:n raportin tapaan, että Euroopan kunnista ja alueista on tultava kestävyysajattelun mukaisia yhteisöjä, jotka suojelevat luontoa, huolehtivat biologisen monimuotoisuuden ennallistamisesta, pitävät yllä ja edistävät ekosysteemipalveluja ja täyttävät samalla asukkaidensa tärkeimmät tarpeet. AK kehottaa laatimaan kunnianhimoisen, aikataulutetun ja tieteelliseen tutkimustietoon perustuvan biologista monimuotoisuutta koskevan EU:n strategian vuoden 2020 jälkeistä aikaa varten, jotta elämän rikkaus ja monimuotoisuus maapallolla voidaan pelastaa. Komitea on myös vaatinut, että EU:n ja YK:n politiikassa tunnustetaan selvästi paikallis- ja alueviranomaisten korvaamaton rooli luonnon monimuotoisuuden edistämisessä ja että kunnille ja alueille annetaan niiden tarvitsemaa tukea.

AK suosittaa muun muassa seuraavia erityistoimia: lisätään rajatylittäviä vihreitä infrastruktuureja ja vihreitä käytäviä, jotta eläimet pääsevät siirtymään paikasta toiseen, parannetaan paikallis- ja alueviranomaisten valmiuksia torjua haitallisia vieraslajeja, vahvistetaan kuntien ja alueiden viranomaisten roolia luonnonvaraisten eläinten ja kasvien laittoman kaupan pysäyttämisessä, tutkitaan entistä enemmän mahdollisuuksia lisätä luonnon monimuotoisuutta kaupunkialueilla ja lisätään biodiversiteettitoimiin suunnattua rahoitusta.

Yhteyshenkilö:

Andrew Gardner

P. +32 473843981

andrew.gardner@cor.europa.eu

Jaa :