Klikkaa tästä saadaksesi alla olevan tekstin automaattisen käännöksen.
Suora rahoitus kunnille ja alueille on edelleen tärkeää vihreän kehityksen ohjelman toteuttamiseksi paikallistasolla  

Suora rahoitus kunnille ja alueille vihreän kehityksen ohjelman muuntamiseksi paikallistason konkreettisiksi hankkeiksi on edelleen keskeinen haaste

Vaikka covid-19-tapausten määrä on lisääntymässä kaikkialla Euroopassa, EU:n kunnat ja alueet tekevät jatkuvaa yhteistyötä pitääkseen vihreän kehityksen ohjelman elpymistoimien ytimessä. Mahdollisuus saada suoraa EU:n rahoitusta vihreän kehityksen ohjelman toteuttamiseksi ja oikeudenmukainen siirtymä paikallistasolla ovat edelleen paikallis- ja alueviranomaisten ensisijaisia tavoitteita kaikkialla EU:ssa.

Vihreän kehityksen ohjelmaa paikallistasolla käsittelevän työryhmän ( Green Deal Going Local ) toisessa kokouksessa 21. lokakuuta 2020 Euroopan alueiden komitean jäsenet keskustelivat lukuisista asiakokonaisuuksista, jotka liittyvät EU:n kasvustrategiaan ilmastoneutraaliuden saavuttamiseksi vuoteen 2050 mennessä. Keskusteluissa käsiteltiin muun muassa teollisuutta, liikennettä, maataloutta ja vahvaa sosiaalista Eurooppaa.

Kokous oli jatkoa Euroopan komission ja AK:n viimeviikkoiselle sitoumukselle käynnistää uusi vaihe yhteistyössä vihreän kehityksen ohjelman täytäntöönpanon nopeuttamiseksi Euroopan alueilla ja kunnissa etenkin kolmella osa-alueella, jotka ovat rakennusten energiatehokkuus, puhdas liikenne ja kaupunkien viherryttäminen.

Keskustelun avasi Sevillan kaupunginjohtaja, AK:n ”ympäristö, ilmastonmuutos ja energia” -valiokunnan (ENVE) puheenjohtaja ja vihreän kehityksen ohjelmaa käsittelevän AK:n työryhmän puheenjohtaja Juan Espadas (ES, PES) , joka sanoi: ” Euroopan vihreän kehityksen ohjelma on pilari, jonka varaan meidän on rakennettava kuntamme ja alueemme entistä toimivammiksi luomalla uusia työpaikkoja, vähentämällä hiilidioksidipäästöjä ja torjumalla sosiaalista eriarvoisuutta. Euroopan alueiden komitea on tänään jälleen kerran osoittanut kykynsä toimia foorumina, joka yhdistää tehokkaasti keskeiset sidosryhmät, kuten EU:n toimielimet, paikallis- ja alueviranomaiset, kansalaisyhteiskunnan ja yritykset, jotta meille kaikille voidaan rakentaa kestäväpohjainen tulevaisuus.”

Vihreän kehityksen ohjelmaa paikallistasolla käsittelevän työryhmän kokoukseen osallistui keskeisten vihreän kehityksen ohjelmaa tarkastelevien AK:n lausuntojen esittelijöitä. Näihin kuuluivat seuraavat:

Flaamilaisen parlamentin jäsen Andries Gryffroy (BE, EA) esitteli valmisteilla olevan lausunnon aiheesta llmastonmuutoksen vaikutukset alueisiin – Euroopan vihreän kehityksen ohjelman arviointi . Esittelijä Gryffroyn haastattelun voi lukea täältä .

Varsovan kaupunginjohtaja Rafal Trzaskowski (PL, EPP) esitteli jäsenille viime täysistunnossa 13. lokakuuta 2020 annetun lausunnon Eurooppalainen ilmastosopimus . Lue kaupunginjohtaja Trzaskowskin haastattelu täältä .

Etelä-Hollandin lääninvaltuuston johtokunnan jäsen Jeannette Baljeu (NL, RE) käsitteli aiheesta Euroopan uusi teollisuusstrategia annettua lausuntoa, joka hyväksyttiin yksimielisesti lokakuun 2020 täysistunnossa. Esittelijä Jeannette Baljeun haastattelun voi lukea täältä .

Keravan kaupunginvaltuuston jäsen Anne Karjalainen (FI, PES) esitteli aiheesta Vahva sosiaalinen Eurooppa oikeudenmukaisten siirtymien toteuttamiseksi annetun lausunnon, joka hyväksyttiin viime viikolla AK:n lokakuun täysistunnossa.

Galwayn kaupunginvaltuuston jäsen Declan McDonnell (IE, EA) esitteli AK:n jäsenille aiheesta Paikallis- ja alueviranomaiset jatkuvassa vuoropuhelussa kansalaisten kanssa laaditun lausunnon, joka on keskeinen panos Euroopan tulevaisuutta käsittelevään konferenssiin. Lausunto annettiin AK:n lokakuun täysistunnossa.

Masovian voivodikunnan aluejohtaja Adam Struzik (PL, EPP) esitteli keskeiset näkökohdat aiheesta Julkisen liikenteen haasteet kaupungeissa ja suurkaupunkialueilla laadittavasta lausunnosta, joka on määrä antaa AK:n joulukuun täysistunnossa.

Olevano Romanon (Rooma) kunnanvaltuutettu Guido Milana (IT, PES) esitteli aiheesta Pellolta pöytään – paikallinen ja alueellinen ulottuvuus laadittavan lausunnon, joka on määrä antaa AK:n joulukuun täysistunnossa.

Lisätietoja:

Vihreän kehityksen ohjelma paikallistasolla ( Green Deal Going Local ) on Euroopan alueiden komitean uusi aloite, jonka tavoitteena on asettaa kunnat ja alueet Euroopan vihreän kehityksen ohjelman ytimeen ja varmistaa, että sekä EU:n kestävän kasvun strategia että covid-19-elpymissuunnitelmat johtavat kunnille ja alueille suunnattuun suoraan rahoitukseen ja konkreettisiin hankkeisiin kaikilla seuduilla. Aloite käynnistettiin 15. kesäkuuta 2020 perustamalla 13-jäseninen työryhmä. Lehdistötiedote on luettavissa täällä .

Täysistunnon yhteydessä 13. lokakuuta 2020 käydyssä keskustelussa Euroopan vihreän kehityksen ohjelmasta vastaava Euroopan komission johtava varapuheenjohtaja Frans Timmermans, Euroopan komissio ja Euroopan alueiden komitea sitoutuivat uuteen yhteistyövaiheeseen vauhdittaakseen vihreän kehityksen ohjelman toteuttamista Euroopan alueilla ja kunnissa. Lehdistötiedotteen voi lukea täältä

Kunnat ja alueet ovat jo toteuttamassa siirtymävaiheen käytännön toimia. Tutustu vihreän kehityksen ohjelmaan liittyviin 200 hyvään käytäntöön internetkarttamme avulla .

Tämä tapahtuma on osa EU:n alueiden ja kuntien teemaviikkoa 2020 .

Yhteyshenkilö:

David Crous // david.crous@cor.europa.eu // +32 470881037