Klikkaa tästä saadaksesi alla olevan tekstin automaattisen käännöksen.
Michel Barnier ja Lontoon pormestari keskustelevat brexitistä EU:n alue- ja paikallisjohtajien kanssa  

AK:n täysistunnon ( #CoRplenary ) esityslistalla myös: keskustelut saksalaisministerin ja neljän EU-komissaarin kanssa ilmastotavoitteista, kotouttamisesta, maataloudesta, laajentumisesta ja EU:n strategisesta ajattelusta

Euroopan unionin pääneuvottelija Michel Barnier, Lontoon pormestari Sadiq Khan ja Bretagnen aluevaltuuston puheenjohtaja Loïg Chesnais-Girard osallistuvat Euroopan alueiden komitean (AK) etäkokouksena järjestettävään täysistuntoon 9. joulukuuta. Keskustelussa käsitellään brexitin alueellisia ja paikallisia vaikutuksia Britannian ja EU:n alueisiin ja kuntiin sekä näiden tahojen tulevia suhteita. Britannian EU-eroa seurannut siirtymäkausi päättyy vuoden lopussa eikä kauppasopimusta ei ole vielä saatu valmiiksi.

Täysistuntoa voi seurata AK:n verkkosivulla .

8. joulukuuta: Ilmastotavoitteiden nostaminen covid-19-pandemian aikana

Kaksi päivää ennen Eurooppa-neuvostossa käytävää keskustelua vuoden 2030 mahdollisesta uudesta ilmastotavoitteesta Euroopan alueiden komitea saa täysistuntoon vieraakseen Saksan ympäristö-, luonnonsuojelu- ja ydinturvallisuusministerin Svenja Schulzen . Ministeri esittää yhteenvedon ilmasto- ja energiakysymyksissä Saksan puheenjohtajakaudella saavutetusta edistyksestä ja keskustelee alueiden ja kuntien ehdotuksista, jotka liittyvät ilmastonmuutoksen torjumiseen ja komitean ensisijaisiin tavoitteisiin kuuluvan Euroopan vihreän elpymisen varmistamiseen.

9. joulukuuta: EU:n tuleva laajentumispolitiikka

EU:n naapuruus- ja laajentumiskomissaari Olivér Várhelyi keskustelee 9. joulukuuta EU:n suhteista naapurimaihinsa, myös EU-jäsenyyttä tavoitteleviin Länsi-Balkanin maihin.

10. joulukuuta: EU-tason ennakointiin perustuva elpyminen

Toimielinten välisistä suhteista ja tulevaisuuden ennakoinnista vastaava Euroopan komission varapuheenjohtaja Maroš Šefčovič esittelee selviytymiskykyyn keskittyvän ensimmäisen ennakointiraportin ja komission vuoden 2021 työohjelman sekä EU:n toimia, joilla helpotetaan toipumista covid-19-pandemiasta.

10. joulukuuta: AK ja Euroopan komissio käynnistävät muuttoliikkeeseen liittyvän toimintasuunnitelman

Sisäasioiden EU-komissaari Ylva Johansson keskustelee 10. joulukuuta uudesta muuttoliike- ja turvapaikkasopimuksesta sekä sen keskeisen pilarin muodostavasta kotouttamista ja osallistamista koskevasta toimintasuunnitelmasta . Euroopan komissio ja komitea käynnistävät vuoden 2019 integraatioaloitteen pohjalta räätälöidyn kumppanuuden, jonka puitteissa autetaan paikallis- ja alueviranomaisia muuttajien kotouttamisessa asuinyhteisöihin.

10. joulukuuta: Elpymisen tukeminen Euroopan maaseutualueilla

EU:n maatalouskomissaari Janusz Wojciechowski keskustelee keinoista edistää Euroopan maaseutualueiden elpymistä. Täysistuntokeskustelussa käsitellään kysymystä EU:n yhteisen maatalouspolitiikan, rakennerahastojen ja elpymis- ja palautumistukivälineen koordinoinnista paikallisten tuottajien tukemiseksi sekä sitä, miten voitaisiin vauhdittaa elintarviketeollisuuden viherryttämistä, lujittaa yhteenkuuluvuutta ja monipuolistaa maaseutuyhteisöjen kasvumahdollisuuksia.

Lisäksi AK:n jäsenet käsittelevät ja hyväksyvät yhdeksän lausuntoa, joissa esitetään EU:n alueiden ja kuntien poliittisten painopisteiden mukaisia suosituksia. Komitea antaa myös päätöslauselman Euroopan komission vuoden 2021 työohjelmasta.

TÄRKEITÄ KESKUSTELUJA

8. joulukuuta kello 16.15: Saksan ympäristö-, luonnonsuojelu- ja ydinturvallisuusministerin Svenja Schulzen puheenvuoro ilmastotavoitteiden nostamisesta covid-19-pandemian aikana ja keskustelu ministerin kanssa

9. joulukuuta kello 14.30: Keskustelu EU:n ja Britannian välisestä sopimuksesta ja brexitin alueellisista ja paikallisista seurauksista suhteista Britanniaan vastaavan Euroopan komission työryhmän johtajan Michel Barnier’n , Lontoon pormestarin Sadiq Khanin ja Bretagnen aluevaltuuston puheenjohtajan Loïg Chesnais-Girardin kanssa

9. joulukuuta kello 17.00: Keskustelu laajentumispaketista ja Euroopan naapuruuspolitiikasta EU:n naapuruus- ja laajentumiskomissaarin Olivér Várhelyin kanssa

10. joulukuuta kello 11.00: Keskustelu uudesta muuttoliike- ja turvapaikkasopimuksesta s isäasioiden EU-komissaari n Ylva Johanssonin kanssa

10. joulukuuta kello 14.30: Keskustelu maaseutualueiden elpymisestä ja selviytymiskyvystä maatalouskomissaari Janusz Wojciechowskin kanssa

10. joulukuuta kello 15.30: Keskustelu Euroopan komission vuoden 2021 työohjelmasta ja EU:n ensimmäisestä strategisesta ennakointiraportista toimielinten välisistä suhteista ja tulevaisuuden ennakoinnista vastaavan Euroopan komission varapuheenjohtajan Maroš Šefčovičin kanssa

TÄYSISTUNNOSSA ANNETTAVAT LAUSUNNOT

  • Talouden ohjausjärjestelmän uudelleentarkastelu, esittelijä: Elio Di Rupo (BE, PES), Vallonian alueen pääministeri
  • Paikallishallinnon ja edustuksellisen demokratian vahvistaminen uusien digitaaliteknologian välineiden avulla, esittelijä: Rait Pihelgas (EE, Renew Europe), Järvan kunnanvaltuuston jäsen
  • Ilmastonmuutoksen vaikutukset alueisiin – Euroopan vihreän kehityksen ohjelman arviointi, esittelijä: Andries Gryffroy (BE, EA), Flaamilaisen parlamentin jäsen
  • Ennalta varautumiseen perustuvan ilmastonmuutokseen sopeutumisen tarjoamat mahdollisuudet ja synergiat kestävän kehityksen ja hyvän elämänlaadun edistämiseksi alueilla ja kunnissa, esittelijä: Markku Markkula (FI, EPP), Espoon kaupunginvaltuuston jäsen
  • Julkisen liikenteen haasteet kaupungeissa ja suurkaupunkialueilla, esittelijä: Adam Struzik (PL, EPP), Masovian voivodikunnan aluejohtaja
  • Pellolta pöytään: paikallinen ja alueellinen ulottuvuus, esittelijä: Guido Milana (IT, PES), Olevano Romanon kunnanvaltuuston jäsen
  • Maaseudun elvyttämistä koskeva EU:n strategia, esittelijä: Enda Stenson (IE, EA), Leitrimin kreivikunnanvaltuuston jäsen
  • Euroopan komission kertomus tiedonannon ”Vahvempi ja uudistettu strateginen kumppanuus EU:n syrjäisimpien alueiden kanssa” täytäntöönpanosta, esittelijä: Ángel Víctor Torres Pérez (ES, PES), Kanariansaarten aluehallituksen puheenjohtaja
  • Kohti kestävämpää matkailua EU:n kunnissa ja alueilla, esittelijä: Manuel Alejandro Cardenete Flores (ES, Renew Europe), matkailusta, uudistuksista, oikeusasioista ja paikallishallinnosta vastaava kansliapäällikkö Andalusian aluehallituksessa

Käytännön tietoa:

Paikka: etäkokous

Ajankohta: tiistai 8. joulukuuta – torstai 10. joulukuuta 2020

Tausta-aineistoa: täysistunnon esityslista sekä lausunnot ja muutosehdotukset

Suoratoisto: AK:n verkkosivulla

Yhteydenotot :

PresseCdr@cor.europa.eu

Jaa :