Klikkaa tästä saadaksesi alla olevan tekstin automaattisen käännöksen.
Covid-19: EU tarvitsee kunnianhimoisen elvytyssuunnitelman kestävän, selviytymiskykyisen ja sosiaalisesti oikeudenmukaisen Euroopan luomiseksi  

Euroopan alueiden komitean puheenjohtajakokouksen yhteinen julkilausuma

Olemme kaupungin- ja kunnanjohtajina, alueiden johtajina sekä paikallis- ja aluevaltuutettuina koronaviruksen torjunnan eturintamassa. Covid-19:n aiheuttama ennennäkemätön kriisi edellyttää välittömiä toimenpiteitä sekä vahvaa suunnitelmaa Euroopan unionin yhteiskuntien ja talouden elvyttämiseksi Euroopan vihreän kehityksen ohjelman ja digitaalista siirtymää koskevan strategian pohjalta siten, että perusperiaatteina ovat solidaarisuus, kestävyys, selviytymiskyky ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Sitoudumme yhdessä Euroopan kaikkien hallintotasojen kanssa tekemään yhteistyötä pandemian torjumiseksi, ihmisten suojelemiseksi sekä taloudellisen ja sosiaalisen elpymisen edistämiseksi.

Alue- ja paikallisviranomaisina ensisijaisena tavoitteenamme on pitää näinä vaikeina aikoina huoli siitä, että yhteisömme saavat edelleen terveydenhoitopalveluja ja julkisia palveluja ja että kukaan ei jää oman onnensa nojaan. Teemme kaikkemme tukeaksemme paikallistaloutta, turvataksemme työpaikat, luodaksemme uusia työllistymismahdollisuuksia, auttaaksemme yrityksiä jatkamaan toimintaansa sekä tarjotaksemme laadukasta opetusta. Ruohonjuuritasolla tekemämme työ täydentää EU- ja jäsenvaltiotason toimia, mutta etenkin maiden välistä solidaarisuutta tulee edistää nykyistä tarmokkaammin.

Pidämme siksi olennaisen tärkeänä perustaa terveysuhkiin keskittyvä EU:n hätämekanismi eli synergiaväline, jonka avulla voitaisiin yhdistellä ja rationalisoida EU-, jäsenvaltio-, alue- ja paikallistason resursseja terveydenhoidon laitteiden, tarvikkeiden ja varusteiden hankinnan rahoittamiseksi ja tukea tällä tavoin Euroopan komission tähän liittyen jo toteuttamia toimia. EU:n tulee myös rahoittaa alueelliseen terveydenhuoltoon ja sairaalatoimintaan suuntautuva ohjelma, jonka puitteissa arvioidaan, uudistetaan ja seurataan alueellisten terveydenhuoltojärjestelmien valmiuksia paikan päällä ja tehdään investointeja terveydenhuollon kestävyyden varmistamiseksi. Alueilla ja kunnilla olisi oltava suorat yhteydet tarvittavaan uuteen EU:n pandemiakoordinointikeskukseen. Lisäksi tulee tehostaa rajatylittävää koordinointia, jonka avulla taataan kansalaisten terveydenhuoltopalvelujen saanti. EU:n, jäsenvaltioiden sekä kuntien ja alueiden olisi arvioitava, miten ne voivat tulevaisuudessa sovittaa terveydenhuoltoalan toimivaltuutensa paremmin yhteen toissijaisuusperiaatteen mukaisesti.

Tuloveromenetysten kompensoimiseksi olisi kehitettävä EU:n mekanismeja, joiden avulla varmistetaan, että paikallis- ja aluetason hallintotahot voivat hyödyntää rahoitusjärjestelyjä suoraan. Alue- ja paikallisyhteisöjä on tuettava julkisten palvelujen uudistamisessa, jotta niistä saadaan digitaalisia, kestäviä ja häiriönsietokykyisiä. EU:n pitäisi tarjota uutta rahoitusta ja yksinkertaistettuja menettelyjä kestäväpohjaisen paikallisen infrastruktuurin kehittämiseksi ja tukea pk-yrityksiä InvestEU-rahastoon perustettavan pandemianjälkeisen ohjelmalohkon kautta. Lisäksi tulee luoda erityinen tukiohjelma elintarvikeketjun häiriöistä kärsineitä pienyrityksiä varten. Olisi laadittava maaseudun osallistamissuunnitelma innovoinnin, yrittäjyyden ja yhteyksien edistämiseksi maaseutualueilla.

Vaadimme kunnianhimoista elvytyssuunnitelmaa kestävän, selviytymiskykyisen ja sosiaalisen Euroopan luomiseksi siten, että rakennetaan uudenlaista osallistavaa kiertotaloutta ja hyödynnetään kaikkia jo olemassa olevia välineitä taloudellisen solidaarisuuden takaamiseksi. Suunnitelman yhteydessä tulee kehittää uusia yhteisrahoitteisia rahoitusvälineitä ja tulolähteitä, jotka ovat tarpeeksi suuria ja riittävän pitkäaikaisia täyden tehon saavuttamiseksi. Elvytyssuunnitelman ytimenä tulee olla EU:n elvytysrahasto, jolla on yhteys unionin talousarvioon ja joka perustuu eurooppalaiseen velkatakuuseen. Rahaston olisi oltava suuruudeltaan noin 500 miljardia euroa ja mahdollistettava tulevaisuuteen suuntautuvat investoinnit. Elvytyksen perustana tulee käyttää EU:n uutta talousarviota, jota on kasvatettava huomattavasti, jotta sen avulla voidaan toden teolla lujittaa solidaarisuutta ja yhteenkuuluvuutta. Oikeudenmukaisen ja kestävän elpymisen haasteeseen pystytään vastaamaan vain, jos monivuotinen rahoituskehys on kunnianhimoinen ja EU:n talousarvioinvestoinnit nostetaan ennennäkemättömälle tasolle.

Yksi keino saada käyttöön tarvittavat resurssit ja taata vipuvaikutukset sekä uusien julkisten ja yksityisten investointien liikkeelle saaminen on lisätä EU:n talousarvion tarjoamaa investointikapasiteettia luopumalla ainakin väliaikaisesti unionin talousarviolle asetetusta enimmäismäärästä, joka on 1,2 % EU:n bruttokansantulosta, ja harkitsemalla uusien omien varojen käyttöönottoa. EU:n talousarviota on vahvistettava, jotta mahdollistetaan lisäinvestoinnit ja -takuut jäsenvaltioiden hallitusten, alueiden ja kuntien tukemiseksi talouden elvyttämisessä ja oikeudenmukaisen siirtymän varmistamisessa. Oleellisen tärkeää on tehostaa koheesiopolitiikkaa ja pyrkiä siten vähentämään eriarvoisuutta ja parantamaan jäsenvaltioiden, alueiden, kuntien ja kylien selviytymiskykyä eri puolilla Eurooppaa. 

Kaikissa uusissa toimenpiteissä ja seuraavassa monivuotisessa rahoituskehyksessä on otettava huomioon alue- ja paikallisviranomaisten käytännön kokemukset, ja niiden yhteydessä on tuettava näitä viranomaisia, jotta ne voivat tarjota kansalaisille sosiaali- ja muita peruspalveluja. Paikallis- ja alueviranomaiset toteuttavat EU:ssa kolmasosan julkispalveluihin liittyvistä menoista ja kaksi kolmasosaa kaikista julkisista investoinneista. Siksi ne ovat korvaamattomia, kun Euroopan taloutta jälleenrakennetaan ja ekologista siirtymää ja sosiaalisia innovaatioita toteutetaan yhtäkään paikkaa tai ihmistä unohtamatta, ja niillä on oltava eturivin asema, kun elvytyssuunnitelmia laaditaan ja pannaan täytäntöön.

* Euroopan alueiden komitean puheenjohtajakokous:

Apostolos Tzitzikostas , Euroopan alueiden komitean puheenjohtaja, Keski-Makedonian aluejohtaja, Kreikka

Vasco Ilídio Alves Cordeiro , Euroopan alueiden komitean ensimmäinen varapuheenjohtaja, Azorien aluehallituksen puheenjohtaja, Portugali

Olgierd Geblewicz , Euroopan alueiden komitean EPP-ryhmän puheenjohtaja, Länsi-Pommerin voivodikunnan aluejohtaja, Puola

Christophe Rouillon , Euroopan alueiden komitean PES-ryhmän puheenjohtaja, Coulainesin kunnanjohtaja, Ranska

François Decoster , Euroopan alueiden komitean Renew Europe -ryhmän puheenjohtaja, Saint-Omerin kunnanjohtaja, Ranska

Władysław Ortyl , Euroopan alueiden komitean ECR-ryhmän puheenjohtaja, Ala-Karpatian voivodikunnan aluejohtaja, Puola

Kieran McCarthy , Euroopan alueiden komitean EA-ryhmän puheenjohtaja, Corkin kaupunginvaltuuston jäsen, Irlanti

Satu Haapanen , Euroopan alueiden komitean Vihreät-ryhmän toinen puheenjohtaja, Oulun kaupunginvaltuuston jäsen, Suomi

Yhteyshenkilö:

Lauri Ouvinen

P. +32 473536887

lauri.ouvinen@cor.europa.eu