Klikkaa tästä saadaksesi alla olevan tekstin automaattisen käännöksen.
COP25: Kunnat ja alueet yhtenäisinä ilmastotoimien tukemisen puolesta  
Euroopan alueiden komitea vahvisti yhteistyötään paikallis- ja alueviranomaisten globaalien verkostojen kanssa Madridissa, kun kunnat ja alueet maailmanlaajuisesti sitoutuivat jatkamaan ilmastotoimia Glasgow’ssa järjestettävän COP26-kokouksen edellä.

COP25-kokouksessa ei päästy sopimukseen Pariisin sopimuksen tinkimättömän täytäntöönpanon säännöistä. Myöskään alueellisten indikaattorien sisällyttämistä Pariisin sääntökirjaan tai kehotusta monitasoiseen yhteistyöhön ei mainittu loppulausunnossa. Madridin kokous osoitti kuitenkin, että kunnat ja alueet maailmanlaajuisesti ovat vakaasti sitoutuneet kunnianhimoisempiin ilmastotavoitteisiin ja - toimiin. Euroopan alueiden komitean (AK) valtuuskunta puolusti voimakkaasti kuntien ja alueiden keskeistä roolia ilmastonmuutoksen torjunnassa sekä korosti tarvetta virallistaa niiden rooli maailmanlaajuisessa ilmastohallinnossa. Odotukset kohdistuvat nyt kunnianhimoisempiin ilmastositoumuksiin ja monitasoisiin toimiin Glasgow’ssa joulukuussa 2020 järjestettävää COP26-kokousta silmällä pitäen. AK:n valokuva-albumiin COP25-kokouksesta pääsee tutustumaan tästä .

Ilmastonmuutosta koskevan YK:n puitesopimuksen (UNFCCC) osapuolten 25. konferenssissa (COP25) ei päästy sopimukseen Pariisin sääntökirjan keskeneräisistä näkökohdista eli menettelyistä, säännöistä ja raportointimekanismeista Pariisin sopimuksen toteuttamiseksi käytännössä vuodesta 2020 alkaen. COP25-neuvottelijat eivät kyenneet sopimaan Madridissa maailmanlaajuisista hiilimarkkinoista ja päästökauppajärjestelmistä, ilmastonmuutokseen sopeutumisen taloudellisesta tukemisesta kehitysmaissa tai kunnianhimoisemmista ilmastositoumuksista.

Euroopan alueiden komiteaa edusti COP25-kokouksessa valtuuskunta, jota johti ensimmäinen varapuheenjohtaja Markku Markkula sekä seuraavat jäsenet: AK:n ENVE-valiokunnan toinen varapuheenjohtaja ja Nordin departementin valtuuston jäsen Jean-Noël Verfaillie (RE, FR) , Castelnuovo Rangonen kunnanvaltuutettu Benedetta Brighenti (PES, IT) , Flaamilaisen parlamentin jäsen ja Belgian senaatin ensimmäinen varapuheenjohtaja Andries Gryffroy (EA, BE) ja Drenthen lääninvaltuuston johtokunnan jäsen Tjisse Stelpstra (ECR, NL) .

Useita muita AK:n jäseniä osallistui COP25-kokoukseen edustamiensa tahojen puolesta. Heihin lukeutuivat Valencian aluehallituksen puheenjohtaja ja AK:ssa toimivan Espanjan maakohtaisen valtuuskunnan puheenjohtaja Ximo Puig (PES, ES) , ympäristö- ja ilmastonmuutosasioista vastaava Lombardian aluehallituksen jäsen Raffaele Cattaneo (EPP, IT) , Kastilian ja Leónin aluehallituksen varapuheenjohtaja Francisco Igea Arisqueta (RE, ES) , matkailusta, uudistuksista, oikeusasioista ja paikallishallinnosta vastaava kansliapäällikkö Andalusian aluehallituksessa Manuel Cardenete Flores (RE, ES) , Eurooppa-asioista vastaava pääjohtaja Kastilia-La Manchan aluehallituksessa Virginia Marco Cárcel (ES, PES) , ulkosuhdetoiminnasta vastaava pääjohtaja Navarran aluehallituksessa Mikel Irujo Amezaga (EA, ES) , Espoon kaupunginvaltuuston jäsen Sirpa Hertell (EPP, FI) ja Łódźin voivodikunnan aluevaltuuston jäsen Witold Stępień (EPP, PL) .

COP25-kokouksessa oli myös läsnä AK:n käynnistämän ohjelman Young Elected Politicians United 4 Climate kaksi osanottajaa: Inkoon kunnanvaltuutettu ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Henrik Wickström (RE, FI) sekä Eurooppa-asioista vastaava Sindelfingenin kunnanvaltuutettu Maximilian Reinhardt (RE, DE) .

AK:n jäsenet pitivät pääpuheenvuoroja yli 20 tapahtumassa ja osallistuivat yli 15 kahdenväliseen tapaamiseen. He olivat mukana neuvottelujen tilannetta käsittelevissä korkean tason tiedotustilaisuuksissa yhdessä Euroopan komission ja EU:n puheenjohtajavaltion Suomen edustajien ja Euroopan parlamentin jäsenten kanssa. Tiivistelmä AK:n keskeisistä poliittisista viesteistä COP25-kokouksessa on luettavissa täällä .

Katsaus AK:n jäsenten toimiin COP25-kokouksessa

Lauantai 7. joulukuuta

AK:n valtuuskunnan toiminta COP25-kokouksessa käynnistyi lauantaina 7. joulukuuta, kun ympäristö- ja ilmastonmuutosasioista vastaava Lombardian aluehallituksen jäsen Raffaele Cattaneo (EPP, IT) ja Drenthen lääninvaltuuston johtokunnan jäsen Tjisse Stelpstra (ECR, NL) käyttivät puheenvuoron Under2 Coalition - liittouman yleiskokouksessa.

Under2 Coalition on valtiollisten ja alueellisten hallintotahojen globaali liittouma, joka on sitoutunut Pariisin sopimuksen mukaisiin kunnianhimoisiin ilmastotoimiin. Siihen kuuluu yli 220 hallintotahoa, jotka edustavat yli 1,3:a miljardia ihmistä ja joiden osuus maailmantaloudesta on 43 prosenttia. Hiljattain julkaistussa raportissa vahvistetaan, että alueelliset ilmastotoimet ylittävät valtioiden hallitusten toimet. AK sitoutui vahvistamaan yhteistyötä tämän ilmastojohtajuutta osoittavan alueviranomaisten globaalin verkoston ja sen sihteeristön – The Climate Group – kanssa.

Tilaisuudessa käyttivät puheenvuoron myös Under2 Coalition - liittouman aktiivijäsenen, espanjalaisen Navarran alueen edustajat Navarran aluehallituksen ympäristö- ja maaseutuasioista vastaava jäsen Itziar Gómez ja AK:n jäsen Mikel Irujo (ES, EA).

Ensimmäinen varapuheenjohtaja Markku Markkula osallistui EU-paviljongissa seuraaviin tapahtumiin: Accelerating transition: How cities and regions make a difference (Siirtymän nopeuttaminen: kuntien ja alueiden ratkaiseva panos), joka järjestettiin yhteistyössä ICLEIn kanssa, sekä From data to policy: unlocking the power of indexes for Sustainable Development and Climate Action (Tiedoista toimiin: kestävän kehityksen ja ilmastotoimien indeksien mahdollisuuksien hyödyntäminen), jonka toisena järjestäjänä oli Yhteinen tutkimuskeskus (JRC).

Sunnuntai 8. joulukuuta

Ensimmäinen varapuheenjohtaja Markku Markkula ja Raffaele Cattaneo (IT, EPP) osallistuivat istuntoon Regional leadership in the Climate Emergency. Nature-based solutions for adaptation and the water challenge (Alueellinen johtajuus ilmastokriisissä. Luontopohjaisia ratkaisuja sopeutumiseen ja vesihuollon haasteet) . Raffaele Cattaneo (IT, EPP) käytti myös puheenvuoron Regions4 -liittouman yleiskokouksessa.

AK:n jäsenet osallistuivat Madridin kaupunginjohtajan José Luis Martínez-Almeidan isännöimään COP25-kokouksen tervetuliaisvastaanottoon Cecilio Rodriguez - paviljongissa Retiro-puistossa.

Maanantai 9. joulukuuta

AK:n valtuuskunta osallistui COP25-kokouksessa Euroopan unionin isännöimään tapahtumaan Global Covenant of Mayors Day: National Determined Contributions (NDCs) to climate emergency: Time for Multilevel Action Day (Maailmanlaajuisen kaupunginjohtajien energia- ja ilmastosopimuksen teemapäivä: Kansallisesti määritellyt panokset ja ilmastokriisi: Aika toimia monitasoisesti).

Benedetta Brighenti (PES, IT) esitti loppuyhteenvedon uuden energiakomissaarin Kadri Simsonin läsnä ollessa. ”Vuosi 2020 on kaupunginjohtajien energia- ja ilmastosopimuksen käännekohta, koska sopimuksen on ohjattava kuntia ja alueita kohti EU:n vuoteen 2030 asettamia tavoitteita. Sopimuksen on kyettävä vastaamaan tuleviin haasteisiin, ja se on ratkaisevan tärkeä Euroopan vihreän kehityksen ohjelman tavoitteiden saavuttamisen kannalta” , sanoi aiheesta Kaupunginjohtajien energia- ja ilmastosopimus vuoden 2020 jälkeen annetun AK:n lausunnon esittelijä Benedetta Brighenti.

Belgian senaatin ensimmäinen varapuheenjohtaja ja AK:n jäsen Andries Gryffroy (EA, BE) käytti puheenvuoron istunnossa Global trends in climate legislation and litigation: Enhancing resilience and adaptation (Ilmastolainsäädännön ja - oikeudenkäyntien globaalit suuntaukset: resilienssin ja sopeutumisen parantaminen).

AK:n jäsen Tjisse Stelpstra (ECR, NL) oli paneelin jäsenenä Saksan paviljongissa järjestetyssä tilaisuudessa Smart urban transitions: innovative and efficient mobility solutions (Kaupunkien älykkäät siirtymät: innovatiivisia ja tehokkaita liikkuvuusratkaisuja). Drenthen lääninvaltuuston johtokunnan jäsen ja kruunun asiamiehen sijainen Tjisse Stelpstra sanoi: ”Meidän on muutettava kulkutapojamme, sillä liikenteen osuus EU:n kokonaispäästöistä on 23 prosenttia ja se aiheuttaa suuria ulkoisia kustannuksia saastumisen, onnettomuuksien, melun ja ruuhkien johdosta. Meidän on kehiteltävä käyttäjäkeskeisiä ’liikenne palveluna’ - malleja ja ajanmukaistettava sähköverkkoja, sähkön varastointia ja julkisen infrastruktuurin hallintaa, jotta käyttöön voidaan ottaa innovatiivisia polttokenno- ja akkuteknologioita. Liikennealan irtautuminen hiilestä ei onnistu ilman kaikkien hallintotasojen tehokasta yhteistyötä.”

Tiistai 10. joulukuuta

EU-paviljongissa laaja joukko paikallis- ja alueviranomaisten, toimialajärjestöjen, kansalaisjärjestöjen ja yksityisyritysten edustajia sekä EU:n ja UNFCCC:n virkamiehiä osallistui EU:n energiapäivään @ COP25. Energiapäivän aiheita olivat energiajärjestelmän muuttaminen sataprosenttisesti uusiutuviin energialähteisiin pohjautuvaksi, innovoinnin nopeuttaminen Euroopan vihreän kehityksen ohjelman toteuttamiseksi, kaikkien alueiden ja kaikkien kansalaisten kannalta oikeudenmukaisen siirtymän varmistaminen, paikallisten edellytysten luominen rakennusten energiatehokkuuden parantamiseksi sekä EU:n Copernicus-ohjelman rooli hiilistä irtautumisessa Euroopassa.

Ensimmäinen varapuheenjohtaja Markku Markkula painotti pääpuheenvuorossaan, että ”julkisten ja yksityisten päätöksentekijöiden valmiuksien parantaminen on olennaisen tärkeää. Kaupunkisuunnittelun, vanhojen rakennusten kunnostamisen ja älykkäiden energiaverkkojen on kaikkien oltava tietoperustaisen yhteistyön painopistealoja.”

Chilen paviljonki isännöi tapahtumaa Roadmap towards COP26: From Chile to UK (Etenemissuunnitelma kohti COP26-kokousta: Chilestä Yhdistyneeseen kuningaskuntaan), jossa varapuheenjohtaja Markkula lausui: ”Mitä voimme tehdä saavuttaaksemme ilmastotavoitteet? Tämä on oppimisprosessi. Tarvitaan vertaisoppimista, vertaisarviointeja ja vertaistoimintaa.” Painopisteenä oli ”vahvistaa kuntien ja muiden valtiotasoa alempien hallintotasojen panosten asemaa nostettaessa ilmastotavoitteita”.

Yhdeksänhenkinen AK:n valtuuskunta osallistui yhdessä Euroopan parlamentin jäsenen Bas Eickhoutin (NL, Vihreät/EVA) johtaman Euroopan parlamentin valtuuskunnan, useiden kansallisten parlamenttien jäsenten sekä Euroopan talous- ja sosiaalikomitean (ETSK) jäsenten kanssa johtavan varapuheenjohtajan Frans Timmermansin (EPP) tiedotustilaisuuteen COP25-neuvottelujen tilanteesta. Frans Timmermansin sanoin ”säännöittä jääminen on parempi vaihtoehto kuin huonojen sääntöjen hyväksyminen” , sillä maailmanlaajuisia hiilimarkkinoita ja päästökauppajärjestelmiä koskevien neuvottelujen tulokset saattavat haitata pyrkimyksiä irtautua hiilestä.

Tjisse Stelpstran (NL, ECR) ja Euroopan parlamentin jäsenen Bas Eickhoutin (NL, Vihreät/EVA) kahdenvälisen tapaamisen aiheena oli monitasoinen hallinto ja vetyhanke Drenthen läänissä.

Raffaele Cattaneo (IT, EPP) osallistui paneelin jäsenenä Italian paviljongin oheistapahtumaan We are Action – Young People Leading the Way (Me toimimme – Nuoret tiennäyttäjinä).

Andries Gryffroy osallistui Parlamenttienvälisen liiton ( IPU ) ja Espanjan edustajainhuoneen järjestämään parlamentaariseen kokoukseen, jonka tarkoituksena oli edistää tietojenvaihtoa ilmastonmuutosta koskevista parlamentaarisista toimista.

Benedetta Brighenti (PES, IT) osallistui Euroopan sosialidemokraattisen puolueen järjestämään, ilmastotoimia käsittelevään avoimeen vuoropuhelutapahtumaan sekä kahdenväliseen tapaamiseen Italian ministeriön edustajan kanssa aiheena kaupunginjohtajien energia- ja ilmastosopimusta koskeva aloite.

Keskiviikko 11. joulukuuta

AK:n koko COP25-valtuuskunta, mukaan luettuna Valencian aluehallituksen puheenjohtaja ja AK:ssa toimivan Espanjan maakohtaisen valtuuskunnan puheenjohtaja Ximo Puig (PES, ES) , tapasi EU:n COP25-valtuuskunnan apulaispäällikön Dimitris Zevgolisin , joka esitti tilannekatsauksen neuvotteluista.

Keskusteluissa tarkasteltiin myös tiedonantoa Euroopan vihreän kehityksen ohjelmasta. Jäsenet toivat esiin halunsa osallistaa Euroopan alueiden komitea lukuisten tulevien lainsäädäntöasioiden käsittelyyn. He muistuttivat, että kunnat ja alueet ovat jo asettaneet kunnianhimoisempia tavoitteita kuin kansalliset hallitukset, ja toistivat olevansa sitoutuneita toteuttamaan kaikki tarvittavat toimet ilmastoneutraaliuteen siirtymiseksi paikallisesti. Lue lehdistötiedote täällä .

Kokouksen jälkeen EU-paviljongissa järjestettiin lehdistötilaisuus, jossa olivat mukana varapuheenjohtaja Markku Markkula ja puheenjohtaja Ximo Puig.

Markku Markkula sanoi: ”Euroopan unionin on edelleen johdettava ilmastonmuutoksen torjuntaa. Tiedonanto vihreän kehityksen ohjelmasta esitetään hyvin sopivana ajankohtana, sillä olemme siirtymässä Pariisin sopimuksen tinkimätöntä täytäntöönpanoa koskevien neuvottelujen viimeiseen vaiheeseen. AK vahvistaa olevansa sitoutunut edistämään osaltaan täysipainoisesti vihreän kehityksen ohjelman tavoitteita. On kuitenkin varmistettava, että kunnat ja alueet otetaan kaikilta osin mukaan toimintaan eikä ketään unohdeta.”

Osoituksena AK:n jäsenten sitoutumisesta ilmastotoimien edistämiseen paikallistasolla puheenjohtaja Ximo Puig totesi: ”Toimikauteni loppuun mennessä aluehallinnon – julkisten rakennusten, koulujen ja sairaaloiden – kuluttama energia saadaan kokonaan ympäristöystävällisistä ja uusiutuvista energialähteistä.”

Raffaele Cattaneo (IT, EPP) käytti puheenvuoron Italian paviljongissa järjestetyssä korkean tason tapahtumassa CDP (Carbon Disclosure Project) Italy report: a dive into the cases of climate leadership and trends by Italian business and local governments (Raportti Italian CDP-hankkeesta: suuntaa-antavia tapaustutkimuksia ilmastojohtajuudesta Italian elinkeinoelämässä ja paikallishallinnossa).

Andries Gryffroy (BE, EA) oli vierailevana puhujana Benelux-paviljongissa Alankomaiden järjestämässä parlamenttien välisessä tapahtumassa Spice up the European Green Deal with Benelux Parliament (Euroopan vihreän kehityksen ohjelman tarkastelua Benelux-parlamentin kanssa).

Torstai 12. joulukuuta

Jean-Noël Verfaillie (FR, RE) käytti puheenvuoron Ranskan paviljongissa keskustelussa ”alueellisten toimijoiden sopeutumisstrategioiden täytäntöönpanosta”. AK:n ENVE-valiokunnan toinen varapuheenjohtaja ja Nordin departementin valtuuston jäsen Jean-Noël Verfaillie sanoi: ”Meidän on kehiteltävä uusia rahoitusmekanismeja, kuten vihreitä joukkovelkakirjoja, jotta kunnissamme voidaan toteuttaa ilmastonmuutokseen sopeutumista koskevia hankkeita. Pariisin sopimuksen ja Euroopan vihreän kehityksen ohjelman tavoitteiden saavuttamiseksi meidän on annettava paikallisviranomaisille hallinnolliset valmiudet laatia hanke-ehdotuksia ja varmistettava mahdollisten investointien rahoituskelpoisuus. Kannatan Euroopan alueiden komitean esittämää kehotusta laatia yhtenäiset suuntaviivat kaikkien EU:n rahoituksella toteutettavien valmiuksia edistävien toimien koordinoimiseksi sekä tarkistaa EU:n yhteisrahoitusosuuksia, sillä paikallis- ja alueviranomaisilla ei ole taloudellisia valmiuksia hankkia riittävästi omia varoja.”

Andries Gryffroy (BE, EA) osallistui keskusteluun ilmastonmuutokseen sopeutumista koskevasta lainsäädännöstä ja politiikanteosta UNFCCC:n resilienssi-työpajassa. “ Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa jo alueillamme, eikä meillä ole muuta vaihtoehtoa kuin laatia tehokkaita politiikkoja ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi. Kansallisten hallitusten on annettava paikallis- ja alueviranomaisille mahdollisuudet kaupunkiemme viherryttämiseen ja luontopohjaisten ratkaisujen kehittämiseen, jotta voidaan minimoida ilmastoriskit ja niihin liittyvät menetykset ja vahingot ”, Gryffroy sanoi. Belgian senaatin varapuheenjohtaja Andries Gryffroy osallistui myös Ranskan paviljongin tapahtumaan Electricity Security in Support of Mitigation and Adaptation Efforts (Sähkön toimitusvarmuus lieventämis- ja sopeutumistoimien tukena).

Sirpa Hertell (FI, EPP) käytti pääpuheenvuoron Yhdistyneen kuningaskunnan paviljongissa The Grantham Foundation for the Protection of the Environment - säätiön perustaman The Grantham Instituten järjestämässä tapahtumassa.

Perjantai 13. joulukuuta

COP25-kokouksen viimeisen päivän käynnistyessä neuvottelujen odotettiin pitkittyvän viikonlopun yli. Paikallishallinnon LGMA-ryhmän ( Local Governments and Municipal Authorities ) – UNFCCC:n puitteissa paikallis- ja alueviranomaisia maailmanlaajuisesti edustavan valtiosta riippumattoman toimijan – kehotuksen mukaisesti Euroopan alueiden komitea pyysi Euroopan komissiota ja EU:n puheenjohtajavaltiota Suomea antamaan tukensa monitasoisen yhteistyön sisällyttämiselle COP25-kokouksen loppulausuntoon.

Koska neuvotteluissa ei päästy ratkaisuun hiilimarkkinoista eikä kehitysmaille annettavasta lopullisesta rahoituksesta ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi, tekstit laadittiin pienimmän yhteisen nimittäjän pohjalta. Loppulausunnossa ei siksi ole minkäänlaisia viittauksia monitasoiseen yhteistyöhön saati alueellisten indikaattorien sisällyttämiseen Pariisin sääntökirjaan.

Madridin kokous osoitti kuitenkin, että kunnat ja alueet maailmanlaajuisesti ovat vakaasti sitoutuneet kunnianhimoisempiin tavoitteisiin ja jatkavat ilmastotoimia paikallisesti.

Valmistauduttaessa Glasgow’ssa pidettävään COP26-kokoukseen paikallishallinnon LGMA-ryhmä kehottaa kansallisia hallituksia ryhtymään kunnianhimoisempiin ilmastotavoitteisiin ja -toimiin sekä osallistamaan paikallis- ja alueviranomaiset täysipainoisesti kansallisesti määriteltyjen panosten päivittämiseen.

Taustaa

Ilmastonmuutosta koskevan YK:n puitesopimuksen (UNFCCC) osapuolten 25. konferenssi (COP25) järjestettiin Chilen johdolla Madridissa 2.–15. joulukuuta 2019.

AK:n COP25-sivustoon pääsee tutustumaan tästä .

AK:n jäsenten ruohonjuuritasolla toteuttamiin ilmastotoimiin pääsee tutustumaan tästä .

AK reagoi tiedonantoon vihreän kehityksen ohjelmasta COP25-kokouksessa. Lisätietoa on saatavilla täällä .

Tutustu täällä lehdistötiedotteeseen vihreän kehityksen ohjelmaa koskevasta päätöslauselmasta , jonka Euroopan alueiden komitea antoi täysistunnossaan 5. joulukuuta 2019. AK on esittänyt yhtenä lippulaivahankkeenaan kuntien ja alueiden, Euroopan komission ja jäsenvaltioiden foorumin perustamista vihreän kehityksen ohjelman täytäntöönpanon seurantaa varten.

AK:n puheenjohtajan Karl-Heinz Lambertzin pääkirjoitus :
”Meidän on toimittava nyt, kaikki yhdessä” – kuntien ja alueiden visio Euroopan vihreän kehityksen ohjelman toteuttamisesta.  

Yhteyshenkilö: david.crous@cor.europa.eu | +32 470881037

Jaa :