Klikkaa tästä saadaksesi alla olevan tekstin automaattisen käännöksen.
Euroopan alueiden komitea ja Euroopan nuorisofoorumi yhdistävät voimansa nuorten osallistumisen lisäämiseksi  

Nuorisoa ja demokratiaa koskeva peruskirja, joka on laadittu yhdessä nuorten ja nuorisojärjestöjen kanssa, sisältää 49 suositusta EU:n, jäsenvaltioiden ja alue- ja paikallisyhteisöjen tasolle.

Nuorisoa ja demokratiaa koskevassa peruskirjassasuositetaan mm. kansalaiskasvatuksen lisäämistä, äänioikeusiän alentamista ja nuorten tukemista vaaliehdokkaaksi ryhtymisessä, pysyvien mekanismien perustamista nuorten kuulemista varten, nuorisotestin tekemistä uudelle lainsäädännölle ja EU:n nuoriso-ohjelmien vahvistamista. Euroopan alueiden komitean (AK) ja Euroopan nuorisofoorumin tukema peruskirja laadittiin alhaalta ylöspäin suuntautuvassa prosessissa, johon osallistui nuorisojärjestöjen edustajia ja nuoria vaaleilla valittuja paikallis- ja aluetason edustajia eri puolilta EU:ta, ja se allekirjoitettiin AK:n täysistunnossa 1. joulukuuta nuorisosta ja Euroopan tulevaisuudesta käydyn keskustelun yhteydessä.

Perusoikeuskirjassa esitetään 49 suositusta, joiden tarkoituksena on helpottaa ja tehostaa nuorten demokraattista osallistumista paikallis-, alue-, jäsenvaltio- ja EU-tasolla. Sillä pyritään rakentamaan ja lujittamaan nuorisomyönteisiä demokraattisia toimintamahdollisuuksia, jotta varmistetaan, että nuorten näkemykset ovat virallisesti, jatkuvasti ja pysyvästi edustettuina Euroopan unionissa. Peruskirja allekirjoitettiin Euroopan nuorison teemavuoden 2022 päättymisen merkeissä käydyn keskustelun yhteydessä. Keskustelussa vaihdettiin näkemyksiä eurooppalaisen elämäntavan edistämisestä vastaavan Euroopan komission varapuheenjohtajan Margaritis Schinasin, Euroopan tason poliittisten puolueiden nuoriso-osastojen edustajien ja AK:n nuorten päättäjien ohjelman osanottajien kanssa. Samassa yhteydessä esiteltiin menestystarinoita Lublinista (Puola) ja Gentistä (Belgia), jotka ovat Euroopan nuorisopääkaupunkeja vuosina 2023 ja 2024, ja juhlistettiin sitä, että vuoden 2025 nuorisopääkaupungiksi on valittu Lviv (Ukraina).

Euroopan alueiden komitean puheenjohtaja ja Azorien aluevaltuuston jäsen Vasco Alves Cordeiro totesi: ”Nuorisoa ja demokratiaa koskeva peruskirja, jonka Euroopan alueiden komitea hyväksyi tänään virallisesti, on tulosta yhteiskehittämisprosessista, joka kokosi yhteen nuoria, nuorisojärjestöjä, nuoria paikallispäättäjiä sekä paikallis- ja aluetason edustajia. Peruskirja on ohjenuora meille mutta myös kaikille paikallis-, alue-, jäsenvaltio- ja EU-tason viranomaisille, ja se kannustaa jatkamaan työtä nuorten kanssa heidän osallistumisensa ja vaikutusmahdollisuuksiensa lisäämiseksi ja ennen kaikkea heidän poliittisten, sosiaalisten ja taloudellisten oikeuksiensa varmistamiseksi ja siten eurooppalaisten yhteiskuntien ja alueiden kehittämiseksi tulevaisuutta ajatellen.”

Euroopan nuorisofoorumin puheenjohtaja Silja Markkula sanoi: ”Nuorisoa ja demokratiaa koskevalla peruskirjalla syvennetään paikallis- ja alueviranomaisten ja niiden edustamien nuorten välistä yhteistyötä. Tarvitsemme lisää ja parempia demokraattisia toimintamahdollisuuksia, jotta nuoret voivat osallistua turvallisin mielin yhteisöjen rakentamiseen ja demokratian toteuttamiseen sekä verkossa että sen ulkopuolella. Olen ylpeä tänään allekirjoittamastamme peruskirjasta, jonka laatimiseen useat nuorisojärjestöt ovat osallistuneet. Sen pohjalta voidaan edistää nuorten merkityksellistä osallistumista paikallisella, kansallisella ja EU:n tasolla. Peruskirja on myös esimerkki siitä, miten nuoret ja EU:n toimielimet voivat tehdä yhteistyötä nuorten edustajien esille tuomiseksi ja heidän panoksensa hyödyntämiseksi.”

Euroopan komission varapuheenjohtaja Margaritis Schinas sanoi: ”Euroopan nuorison teemavuonna 2022 on saavutettu paljon. Osallistumisen ja tietoisuuden lisäämiseen tähtäävät toimet ovat tavoittaneet tähän mennessä yli 150 miljoonaa eurooppalaista, ja Euroopan nuorisoportaaliin on koottu yli 7 700 tapahtumaa. Tulevana Euroopan osaamisen teemavuonna voidaan hyödyntää kaikkea sitä, mitä on saavutettu Euroopan nuorison teemavuonna 2022, jonka tavoitteena on ollut voimaannuttaa ja tukea nuoria, myös niitä, joilla on muita vähemmän mahdollisuuksia, antaa heille tunnustusta ja tehdä yhteistyötä heidän kanssaan.”

AK:n jäsenet hyväksyivät keskustelun yhteydessä komitean suositukset EU:n nuorisopolitiikan tulevaisuudesta lausunnossa, jossa peräänkuulutetaan uutta ja kokonaisvaltaista tapaa pohtia nuorisopolitiikkaa, nuorisonäkökulman valtavirtaistamista kaikille politiikanaloille ja nuorten aktiivista osallistamista Euroopan tulevaisuuden rakentamiseen.Esittelijä, Škofja Lokan pormestari Tine Radinja (SI, Vihreät), totesi: ”Lausunto EU:n nuorisopolitiikan tulevaisuudesta on AK:n panos Euroopan nuorison teemavuoden toimintapoliittiseen perintöön. Kannatamme lausunnossa monialaista ja kattavaa lähestymistapaa nuorisokysymyksiin ja käsittelemme siinä lukuisia nuorten kannalta tärkeitä politiikanaloja koulutuksesta ja työllisyydestä asumiseen ja sosiaaliturvaan sekä vihreään siirtymään ja digitaaliseen muutokseen. Jotta teemavuodesta jäisi vahva perintö, kehotamme ottamaan nuorisonäkökulman huomioon kaikilla politiikanaloilla.”

Nuorisoa ja demokratiaa koskevan peruskirjan yhteisen kehittämisen käynnisti AK:n edellinen puheenjohtaja ja nykyinen ensimmäinen varapuheenjohtaja Apostolos Tzitzikostas maaliskuussa 2022 Marseillessa pidetyssä alueiden ja kuntien yhdeksännessä huippukokouksessa. Hän sanoi: ”Jotta nuoret voisivat osallistua nykyisten tai tulevien kriisien ratkaisuun, heidän on päästävä mahdollisimman pian mukaan globalisoituneen maailman hallintoon. Nuorten osallistuminen on taattava konkreettisin toimin: Euroopan parlamentin vaaleissa on asetettava äänioikeuden ikärajaksi 16 vuotta ja nuorille on annettava oikeus esittää eurooppalaisia kansalaisaloitteita ja osallistua kansanäänestyksiin.”

Peruskirjan laadintaan osallistuivat tiiviisti myös AK:n SEDEC-valiokunta, jonka puheenjohtaja on Tanya Hristova (BG, EPP), ja CIVEX-valiokunta, jonka puheenjohtaja on Enzo Bianco (IT, PES).

Lisätietoa:

Nuorisoa ja demokratiaa koskevassa peruskirjassa esitetään paikallis-, alue-, jäsenvaltio- ja EU-tasolle suosituksia, joiden keskeisinä teemoina ovat koulutus, yhteistyö ja tiedotus, nuorten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen, johtaminen ja demokraattinen osallistuminen, uusien teknologioiden ja digitalisaation rooli sekä politiikan ja poliittisen edustajuuden valtavirtaistaminen nuorten keskuudessa. Ehdotukset koottiin osallistavassa alhaalta ylöspäin suuntautuneessa prosessissa, johon liittyen järjestettiin lähitapaamisia ja verkkokuulemisia sekä aiheeseen keskittyviä sosiaalisen median toimia ja paikallistapahtumia.

Tallenne keskustelusta on saatavilla EbS-palvelun kautta ja AK:n verkkosivuilla. AK:n täysistunnosta on lisäksi saatavilla korkean resoluution valokuvia.

Yhteydenotot:

Monica Tiberi

Puheenjohtaja Cordeiron tiedottaja

P. +32 479517443

monica.tiberi@cor.europa.eu

Lauri Ouvinen

AK:n lehdistövastaava

P. +32 473536887

lauri.ouvinen@cor.europa.eu

Rafael Shilhav

Euroopan nuorisofoorumi – Viestintä- ja ulkosuhdeosaston johtaja

P. +32 490113676

rafael.shilhav@youthforum.org

Jaa :
 
Uutisia aiheesta

1.HTTPS://COR.EUROPA.EU/FI/NEWS/PAGES/YOUNG-ELECTED-POLITICIAN-PROGRAMME-2023.ASPX

2.HTTPS://COR.EUROPA.EU/FI/NEWS/PAGES/CHARTER-YOUTH-DEMOCRACY-BOOST-YOUTH-PARTICIPATION.ASPX

Young people entrusted with the responsibilities of elected office in Europe's cities and regions deserve a voice in the policy making process as key players in building European democracy
Young people entrusted with the responsibilities of elected office in Europe's cities and regions deserve a voice in the policy making process as key players in building European democracy
31.05.2023

1.HTTPS://COR.EUROPA.EU/FI/NEWS/PAGES/FOSTERING-DIVERSITY-AND-INCLUSION-ON-THE-GROUND.ASPX

2.HTTPS://COR.EUROPA.EU/FI/NEWS/PAGES/CHARTER-YOUTH-DEMOCRACY-BOOST-YOUTH-PARTICIPATION.ASPX

Komissaari Dalli korosti kuntien ja alueiden työtä monimuotoisuuden ja osallisuuden edistämiseksi ruohonjuuritasolla
Komissaari Dalli korosti kuntien ja alueiden työtä monimuotoisuuden ja osallisuuden edistämiseksi ruohonjuuritasolla
24.05.2023

1.HTTPS://COR.EUROPA.EU/FI/NEWS/PAGES/155-PLENARY-ANNOUNCEMENT.ASPX

2.HTTPS://COR.EUROPA.EU/FI/NEWS/PAGES/CHARTER-YOUTH-DEMOCRACY-BOOST-YOUTH-PARTICIPATION.ASPX

On cities' and regions' agenda: Ukraine's reconstruction, crises management, EU budget
On cities' and regions' agenda: Ukraine's reconstruction, crises management, EU budget
23.05.2023

1.HTTPS://COR.EUROPA.EU/FI/NEWS/PAGES/EUROPCOM2023-OPEN.ASPX

2.HTTPS://COR.EUROPA.EU/FI/NEWS/PAGES/CHARTER-YOUTH-DEMOCRACY-BOOST-YOUTH-PARTICIPATION.ASPX

Join us for EuroPCom 2023!
Join us for EuroPCom 2023!
19.04.2023

1.HTTPS://COR.EUROPA.EU/FI/NEWS/PAGES/LARGER-AND-MORE-RESILIENT-EU.ASPX

2.HTTPS://COR.EUROPA.EU/FI/NEWS/PAGES/CHARTER-YOUTH-DEMOCRACY-BOOST-YOUTH-PARTICIPATION.ASPX

A larger and more resilient EU in spotlight at CIVEX meeting
A larger and more resilient EU in spotlight at CIVEX meeting
19.04.2023