Klikkaa tästä saadaksesi alla olevan tekstin automaattisen käännöksen.
Brexitin toteutuessa Luoteis-Euroopan makroalue voisi edistää paikallistason yhteistyötä  

Makroaluestrategiat ovat osoittaneet kykynsä tuottaa kasvua ja parantaa naapurialueiden yhteenkuuluvuutta EU-maissa ja unionin ulkopuolisissa maissa, joiden on vastattava yhteisiin haasteisiin. Hyväksyessään Tonava-strategiaa käsittelevän lausuntoluonnoksen Euroopan alueiden komitean (AK) ”alueellinen yhteenkuuluvuuspolitiikka ja EU:n talousarvio” - valiokunnan (COTER) jäsenet käynnistivät alustavat keskustelut siitä, miten voidaan varmistaa tiivis yhteistyö Britannian paikallisviranomaisten kanssa, jos maa eroaa EU:sta. Tässä yhteydessä tuotiin esiin myös Pohjanmeren makroaluestrategia.

AK:n COTER-valiokunta kokoontui 26. maaliskuuta Cluj-Napocassa , Romanian kolmanneksi suurimmassa kaupungissa. Paikallispäättäjät arvioivat makroaluestrategioiden vaikutusta lausunnossa , jonka oli laatinut Riian kaupunginvaltuuston jäsen Dainis Turlais (LV, ALDE).

Tonavan alueella saadut kokemukset osoittavat, että makroalueet voivat olla erinomainen väline alueellisen koordinoinnin edistämiseksi kaikkien eri hallintotasojen välillä luomatta uutta byrokratiaa.

”Makroaluestrategiat parantavat osaltaan julkisia palveluita, luonnonvarojen hallintaa, innovaatiostrategioita ja monia muita strategiaan osallistuvien paikallisyhteisöjen elämään sisältyviä näkökohtia”, sanoi esittelijä ja lisäsi, että ”EU-tasolla on vahvistettava koordinointia, yhdennettävä paremmin erilaisia rahoitusvälineitä ja tiivistettävä yhteistyötä Euroopan komission kaikkien asianomaisten pääosastojen kesken”.

Koordinoinnin parantamiseksi kansallisella tasolla COTER-valiokunnan jäsenet katsoivat, että Euroopan aluekehitysrahastosta tulevia varoja Itämeren alueella hallinnoiva kansallisten viranomaisten verkosto on malli, jota voitaisiin soveltaa muillakin politiikanaloilla ja maantieteellisillä alueilla.

Lausuntoluonnoksessa korostetaan, että brexitin jälkeisessä alueellisessa yhteistyössä makroaluestrategiat voisivat antaa panoksen Yhdistyneen kuningaskunnan ja EU:n tuleviin suhteisiin, sillä ne tarjoavat käyttöön merkittäviä välineitä, joilla voidaan varmistaa ”kestäväpohjainen yhteinen ohjelmasuunnittelu, koordinointi ja yhteistyö Britannian ja EU:n kuntien ja alueiden välillä”.

Tätä seikkaa korosti keskusteluissa myös Yhdistyneen kuningaskunnan maakohtaisen valtuuskunnan johtaja AK:ssa ja Birminghamin kaupunginvaltuuston jäsen Albert Bore (UK, PES).

Bore sanoi: ”Pyrimme varmistamaan, että Britannian ja EU:n tulevat suhteet voivat perustua vahvaan alueelliseen ulottuvuuteen ja hyötyä parhaista käytettävissä olevista välineistä, jotta varmistetaan tiivis yhteistyö paikallistasolla. Luoteis-Euroopan talousfoorumi ja makroaluestrategia ovat tärkeimpiä harkittavina olevia vaihtoehtoja.”

Tulevissa aloitteissa voitaisiin hyödyntää käynnissä olevasta Luoteis-Euroopan ohjelmasta saatuja kokemuksia. Ohjelmaa rahoitetaan Interreg-aloitteesta, joka on yksi EU:n keskeisistä välineistä tuettaessa rajatylittävää yhteistyötä, ja siinä ovat mukana Yhdistynyt kuningaskunta, Irlanti, Belgia, Luxemburg, Alankomaat ja Sveitsi.

Lausuntoluonnoksesta äänestetään AK:n täysistunnossa 25. kesäkuuta.

Yhteyshenkilöt:

Pierluigi Boda, puh. +32 22822461, matkapuh. +32 473 851743, pierluigi.boda@cor.europa.eu

Andrew Gardner, puh. +32 22822429, matkapuh. +32 473 843981, andrew.gardner@cor.europa.eu