Klikkaa tästä saadaksesi alla olevan tekstin automaattisen käännöksen.
Pohdintoja Euroopasta SuomiAreenassa 17.7.: Minkälaisen EU:n haluamme?  

Vapaa liikkuvuus, yhteinen valuutta ja Erasmus-vaihto ovat asioita, joita varsinkin nuoret pitävät tänä päivänä itsestäänselvyytenä. Tästä huolimatta kansalaiset kokevat EU:n etäisenä ja äänestysprosentti Eurooppa-vaaleissa on jäänyt alhaiseksi. Euroopan alueiden komitea järjestää yhteistyössä Eurooppanuorten kanssa Porin SuomiAreenassa tiistaina 17. heinäkuuta keskustelutilaisuuden, jossa pohditaan, mihin suuntaan EU:ta tulisi kehittää ja millä tavoin EU voisi vahvistaa luottamustaan kansalaisten keskuudessa.

Keskusteluun osallistuvat Euroopan parlamentin jäsen Anneli Jäätteenmäki, AK:n jäsenet Pauliina Haijanen, Sirpa Hertell, Mikkel Näkkäläjärvi ja Satu Tietari sekä Sinisten nuorten puheenjohtaja Tiina Ahva. Eetunaukion lavalla klo 10.00 alkavan tilaisuuden juontaa Eurooppanuorten puheenjohtaja Tuomas Tikkanen.

Keskustelijat pohtivat vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin:

  • Liittovaltio on monille kirosana, vaikka EU:ssa on jo monia federalistisia piirteitä. Voisiko päätöksenteko eurooppalaisella tasolla voisi olla nykyistä tehokkaampaa ja läpinäkyvämpää, jos yhteisiä pelisääntöjä selkeytettäisiin esimerkiksi vahvistamalla Euroopan parlamentin ja alueiden komitean roolia?        
  • Tarvitaanko unionissa nykyistä enemmän jäsenvaltioiden välistä solidaarisuutta? Pitäisikö jäsenvaltioiden maksuosuuksia kasvattaa tai unionille antaa mahdollisuus kerätä omia varoja esim. ympäristöverojen kautta, jotta EU pystyy toimimaan tehokkaammin ja vastaamaan uusiin haasteisiin tulevalla rahoituskaudella?        
  • Millä tavoin nuoret saataisiin kiinnostumaan politiikasta ja mukaan EU-asioihin? Vuoden 2014 Eurooppa-vaaleissa parlamenttiin valituista 750 jäsenestä vain 12 oli alle 30-vuotiaita. Onko tämä ongelma demokratian näkökulmasta ja voitaisiinko ajatella "nuorisokiintiötä" tai esimerkiksi nuorten ehdokkaiden listaa Eurooppa-vaaleihin?        

Keskustelutilaisuus on osa AK:n Pohdintoja Euroopasta –kampanjaa, joka tarjoaa kansalaisille tilaisuuden esittää huoliaan, ajatuksiaan ja ideoitaan Euroopan tulevaisuudesta. Kampanjan puitteissa on järjestetty yli 170 kansalaisvuoropuhelutapahtumaa lähes kaikissa EU:n jäsenvaltioissa. Kansalaisilla on mahdollisuus kertoa mielipiteensä myös AK:n verkkokyselyn kautta.

Liittovaltio, valtioliitto vai alueiden Eurooppa – miksi federalismi on kirosana? AK:n ja Eurooppanuorten keskustelutilaisuus Porin SuomiAreenassa tiistaina 17.7. klo 10.00-11.00 (Eetunaukion lava)

Jaa :