Klikkaa tästä saadaksesi alla olevan tekstin automaattisen käännöksen.
Ossi Martikaisesta NAT-valiokunnan puheenjohtaja  

Lapinlahden kunnanvaltuuston jäsen Ossi Martikainen (FI/ALDE) valittiin tiistaina Euroopan alueiden komitean luonnonvarat-valiokunnan (NAT) puheenjohtajaksi. NAT-valiokunnan toimialaan kuuluvat mm. yhteinen maatalouspolitiikka, kalastuspolitiikka, elintarvikepolitiikka ja kuluttaja-asiat, terveyspolitiikka sekä matkailu.

Ossi Martikainen on toiminut Euroopan alueiden komitean (AK) jäsenenä vuodesta 2004 lähtien. Hän on valmistellut komitean lausunnot mm. elintarvikehävikin vähentämisestä sekä vähävaraisille suunnatusta EU:n elintarvikeavusta . Martikainen myös edustaa AK:ta Euroopan komission perustamassa foorumissa , joka pyrkii vähentämään ja ehkäisemään elintarvikejätteen syntymistä Euroopassa.

"Esittelijänä toimiessani tapasin elintarvikepolitiikasta vastaavan komissaarin useamman kerran. Lausuntomme on auttanut nostamaan tämän tärkeän aiheen EU:n asialistalle. Komissio on ymmärtänyt, että paikallishallinnon toimilla voidaan merkittävästi vähentää elintarvikehävikkiä", Martikainen iloitsee.

Martikaisen toimikausi kestää seuraavat kaksi ja puoli vuotta, joiden aikana NAT-valiokunta osallistuu tiiviisti EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) uudistamisesta käytävään keskusteluun. AK:n lausunto aiheesta hyväksyttiin heinäkuussa. NAT-valiokunnan puheenjohtajana Martikainen haluaa erityisesti kiinnittää huomiota pohjoisten ja harvaanasuttujen alueiden asemaan.

"On tärkeää taata, että maataloustuotantoa voidaan tulevaisuudessakin harjoittaa kannattavasti kaikilla EU:n alueilla, sillä ilman maataloutta ei ole myöskään elävää maaseutua. YMP on ainoa politiikan ala, jossa päätökset tehdään kokonaisuudessaan EU:n tasolla. AK on pyytänyt säilyttämään YMP:n talousarvion riittävän suurena ja korostanut erityisesti nuorten viljelijöiden ja perheviljelmien tarvitsevan tukea", Martikainen muistuttaa.

NAT-valiokunnan kokouksessa keskusteltiin tiistaina AK:n puheenjohtajan Karl-Heinz Lambertzin ja varapuheenjohtaja Markku Markkulan johdolla siitä, millä tavoin komission esittämät erilaiset skenaariot EU:n tulevaisuudennäkymistä vaikuttavat yhteiseen maatalouspolitiikkaan ja muihin valiokunnan vastuualoihin. AK:n käynnistämän Pohdintoja Euroopasta –aloitteen tavoitteena on kerätä yhteen kansalaisten mielipiteitä ja uudistaa unionia paikallislähtöisesti.

Yhteyshenkilö:
Lauri Ouvinen
P. +32 2282 2063
lauri.ouvinen@cor.europa.eu

Jaa :
 
Uutisia aiheesta

1.HTTPS://COR.EUROPA.EU/FI/NEWS/PAGES/WE-NEED-TO-BUILD-A-RESILIENT-AGRICULTURAL-SYSTEM-EU-REGIONAL-AND-LOCAL-LEADERS-URGE.ASPX

2.HTTPS://COR.EUROPA.EU/FI/NEWS/PAGES/OSSI-MARTIKAINEN-BECOMES-CHAIR-OF-NAT-COMMISSION.ASPX

We need to build a resilient agricultural system, EU regional and local leaders urge
We need to build a resilient agricultural system, EU regional and local leaders urge
02.06.2023

1.HTTPS://COR.EUROPA.EU/FI/NEWS/PAGES/EU-POLICIES-FOR-SUSTAINABLE-FOOD-SYSTEMS.ASPX

2.HTTPS://COR.EUROPA.EU/FI/NEWS/PAGES/OSSI-MARTIKAINEN-BECOMES-CHAIR-OF-NAT-COMMISSION.ASPX

Local and regional leaders want a stronger role and more coherence in EU policies for sustainable food systems
Local and regional leaders want a stronger role and more coherence in EU policies for sustainable food systems
25.05.2023

1.HTTPS://COR.EUROPA.EU/FI/NEWS/PAGES/LOCAL-LEADERS-URGE-EUROPEAN-COMMISSION-TO-CREATE-VULNERABILITY-SCOREBOARD.ASPX

2.HTTPS://COR.EUROPA.EU/FI/NEWS/PAGES/OSSI-MARTIKAINEN-BECOMES-CHAIR-OF-NAT-COMMISSION.ASPX

Resilience: Local leaders urge the European Commission to create a vulnerability scoreboard to be better prepared to cope with crises
Resilience: Local leaders urge the European Commission to create a vulnerability scoreboard to be better prepared to cope with crises
31.03.2023

1.HTTPS://COR.EUROPA.EU/FI/NEWS/PAGES/LAUNCH-CALL-APPLICATIONS-EU-ORGANIC-AWARDS.ASPX

2.HTTPS://COR.EUROPA.EU/FI/NEWS/PAGES/OSSI-MARTIKAINEN-BECOMES-CHAIR-OF-NAT-COMMISSION.ASPX

EU:n luomupalkintojen haku on alkanut
EU:n luomupalkintojen haku on alkanut
27.03.2023

1.HTTPS://COR.EUROPA.EU/FI/NEWS/PAGES/DIGITAL-SKILLS-CONNECTIVITY-SMART-VILLAGES.ASPX

2.HTTPS://COR.EUROPA.EU/FI/NEWS/PAGES/OSSI-MARTIKAINEN-BECOMES-CHAIR-OF-NAT-COMMISSION.ASPX

Digital skills and connectivity are key to making rural villages 'smart' and attractive
Digital skills and connectivity are key to making rural villages 'smart' and attractive
16.03.2023