Klikkaa tästä saadaksesi alla olevan tekstin automaattisen käännöksen.
Rautatieliikenne voi edistää vihreää kasvua paikallis- ja aluetasolla  
Kunta- ja aluepäättäjät korostavat rautatiealan tarjoamaa potentiaalia Euroopan vihreän kehityksen ohjelman ja EU:n muiden keskeisten poliittisten painopisteiden kannalta

Joulukuun täysistunnossa antamassaan lausunnossa Euroopan alueiden komitea korostaa sitä, miten liikennealaa voidaan kehittää ekologisemmaksi hyödyntämällä rautateitä nykyistä paremmin ja miten rautatiet voivat osaltaan edistää taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta Euroopan alueilla.

Uusi komissio on asettanut hiilestä irtautumisen ja ilmastonmuutoksen hillitsemisen poliittisten painopisteidensä kärkeen osana Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa (Green Deal). Koko liikennealan osuus EU:n kasvihuonekaasupäästöistä on noin 27 prosenttia. Rautateiden päästömäärät kuuluvat kaikkien eri liikennemuotojen alhaisimpiin, ja lisäksi rautatieliikenne on ainoa liikenneala, jonka kokonaispäästöt ovat laskussa liikennemäärien kasvusta huolimatta. Erityisesti alueelliset ja paikalliset rautatielinjat voivat palvella hiilidioksidipäästöjen vähentämisen ja ilmastonmuutoksen hillitsemisen lisäksi myös muita EU:n yleisiä poliittisia painopisteitä.

”Rautatieliikenne tarjoaa hyvän yhdistelmän nopeutta, turvallisuutta, mukavuutta, tehokkuutta ja ympäristömyönteisyyttä. Rautateiden osuus tavaraliikenteestä on kuitenkin edelleen vain 12 prosenttia (maantieliikenteen osuus 50 prosenttia) ja matkustajaliikenteestä alle 10 prosenttia. Yksi suuri ongelma on se, että EU:n eri alueiden liitännäisyhteyksissä on eroja. Näin on siitä huolimatta, että toissijaiset alueelliset linjat ovat erittäin tärkeitä yhteyksien luomiseksi pääliikennereittien ja EU:n maaseutualueiden ja syrjäseutujen välille. Tarvittavan infrastruktuurin tarjoaminen ei ainoastaan paranna kaupunkien, esikaupunkialuiden ja maaseudun välisiä yhteyksiä, vaan se myös vähentää niiden välisiä taloudellisia ja sosiaalisia eroja, vahvistaa sisämarkkinoita ja parantaa ihmisten ja tavaroiden vapaata liikkuvuutta”, totesi ”Rautatiealan tarjoamat mahdollisuudet toteuttaa EU:n keskeisiä poliittisia tavoitteita” käsittelevän lausunnon esittelijä, Grand Estin aluevaltuuston jäsen Pascal Mangin (FR/EPP).

Jotta liikennemuotosiirtymä saadaan toteutettua, EU:n tasolla voitaisiin käynnistää useita strategisia toimia osana Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa (saastuttaja maksaa - periaatteen soveltaminen, tasapainoisemmat maksujärjestelmät, digitalisaatioon tehtävät investoinnit jne.). Lisäksi rautatiealan on sitouduttava parantamaan matkustaja- ja tavarajunien luotettavuutta, mukavuutta ja kohtuuhintaisuutta entisestään. Rautatiealan ja EU:n viranomaisten olisi yhdessä pohdittava, miten yöjunaliikennettä saataisiin kehitettyä EU:ssa, sillä yhä useammat kansalaiset etsivät ilmastotietoisempia tapoja matkustaa pitkiä matkoja Euroopassa. Paikallis- ja alueviranomaisilla on tärkeä rooli edistettäessä niin julkisten kuin yksityistenkin toimijoiden kanssa käytäviä keskusteluja rahoituksesta ja ratkaisuista, joiden avulla voidaan tarjota todellinen vaihtoehto saastuttavammille liikennemuodoille kohtuuhintaan.

”Rautatiealan on investoitava digitalisaatioon, kyberturvallisuuteen ja ovelta ovelle - palveluihin, joilla puututaan ns. viimeisen osuuden ( last mile ) ongelmakohtiin, ja näitä toimia on tuettava sekä taloudellisesti sekä vähäpäästöisiin liikennemuotoihin siirtymistä edistävän lainsäädännön keinoin. Esimerkkeinä mainittakoon ulkoisten kustannusten sisällyttäminen hintoihin saastuttaja maksaa - periaatteen mukaisesti, tiettyihin muihin rajatylittävän liikenteen muotoihin kuin rautatieliikenteeseen nykyisin sovellettavien alv-vapautusten uudelleentarkastelu sekä mahdollisuus soveltaa yleistä ryhmäpoikkeusta intermodaalisiin logistiikkakeskuksiin tehtäviin investointeihin”, Pascal Mangin sanoi.

Hän kehotti myös tunnustamaan matkustaja-asemien erityisen merkityksen kulttuurifoorumeina. ”Matkustaja-asemat ovat tärkeitä kulttuurisia kohtaamispaikkoja, jotka tarjoavat runsaasti mahdollisuuksia ihmisten tavoittamiseen. Asemia voitaisiin erityisesti keskikokoisissa kaupungeissa ja kunnissa käyttää vaihtoehtoisina kulttuuritiloina museoille ja festivaaleille, mutta nämä mahdollisuudet ovat usein vielä hyödyntämättä”, Mangin totesi. Hän ehdotti myös, että suosittu #DiscoverEU-ohjelma ja Interrail-matkailu nostetaan uudelle tasolle käynnistämällä erityinen paikallisiin rautatieasemiin keskittyvien tapahtumien ohjelma Euroopan kaupungeissa ja alueilla.

Yhteyshenkilö:

Carmen Schmidle

P. +32 494735787

carmen.schmidle@cor.europa.eu

Jaa :