Klikkaa tästä saadaksesi alla olevan tekstin automaattisen käännöksen.
Kiirunan julkilausumassa kehotetaan lisäämään tukea syrjäisille alueille oikeudenmukaisen siirtymän takaamiseksi  

Ruotsin pohjoisimpaan kaupunkiin Kiirunaan kokoontuneet Euroopan unionin paikallis- ja aluepäättäjät ovat antaneet julkilausuman, jossa EU:n toimielimiä kehotetaan ottamaan syrjäisten alueiden erityistilanne huomioon EU:n talousarviossa ja korostetaan koheesiopolitiikan roolia pyrittäessä varmistamaan kestävä paikkalähtöinen kehitys kaikkialla Euroopassa. Kiirunan julkilausuma vihreän, oikeudenmukaisen ja tasapuolisen siirtymän toteuttamisesta kaikilla Euroopan alueilla ja niiden kanssa hyväksyttiin Euroopan alueiden komitean työvaliokunnan kokouksessa 28. huhtikuuta.

Julkilausumassa todetaan, että syrjäiset alueet etenkin arktisella alueella ovat erityisen alttiita ilmastokriisin vaikutuksille.Vihreä ja digitaalinen siirtymä aiheuttavat niille erityishaasteita, jotka liittyvät väestökehitykseen, tarvittavaan työvoiman täydennys- ja uudelleenkoulutukseen sekä kykyyn houkutella investointeja laadukkaisiin työpaikkoihin. Samanaikaisesti monilla syrjäisillä alueilla on ainutlaatuisia luonnonvaroja ja osaamista, jotka voivat nostaa ne vihreän siirtymän eturintamaan: Ruotsin Norrbottenista äskettäin löydetyt harvinaiset maametallit voisivat tarjota Euroopalle tärkeitä raaka-aineita mm. sähköajoneuvoihin, ja vetyteknologiaa pilotoidaan Pohjois-Ruotsissa jo fossiilittomaan terästuotantoon.

Paikallis- ja aluetason päättäjät korostavat EU:n koheesiopolitiikan keskeistä roolia EU:n tärkeimpänä investointipolitiikkana, jolla tuetaan kestävää paikkalähtöistä kehitystä kaikilla Euroopan alueilla ja autetaan hyödyntämään kunkin alueen ainutlaatuista potentiaalia. Syrjäisten alueiden sekä maantieteellisistä ja väestöön liittyvistä haitoista kärsivien alueiden erityistilanne olisi myös otettava huomioon EU:n monivuotisen rahoituskehyksen 2021–2027 väliarvioinnissa ja keskustelussa EU:n tulevasta talousarviosyklistä.

Euroopan alueiden komitean puheenjohtaja Vasco Alves Cordeiro totesi: ”Pystyn ymmärtämään Kiirunan asukkaiden erityisen tilanteen, sillä olen itse kotoisin kaukaa Azoreilta, missä tarpeemme eroavat pääkaupunkien tarpeista. Pohjois-Ruotsi on osoitus siitä, että syrjäiset alueet näyttävät usein esimerkkiä huolimatta haasteistaan, kuten palvelujen saatavuudesta sekä väestörakenteen muutoksista. Kiirunan julkilausumassa toistetaan komitean vaatimus vahvasta koheesiopolitiikasta, joka hyödyttää kaikkia eurooppalaisia ja jossa hyödynnetään parhaalla mahdollisella tavalla kunkin Euroopan alueen ainutlaatuista potentiaalia.”

"Arktinen ja pohjoinen on suuri mahdollisuus", totesi Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mirja Vehkaperä (kesk/Renew Europe), joka on laatinut AK:n lausunnon arktista aluetta koskevasta EU:n strategiasta. "Haluamme olla edelläkävijöitä vihreän siirtymän tekijöinä. Se tarkoittaa uusiutuvien energiamuotojen edistämistä, raaka-aineiden kestävää käyttöä, hyvää koheesiopolitiikka, koulutuksen ja toimivien liikenneyhteyksien lisäämistä ja erityisesti uusien työntekijöiden houkuttelemista arktiselle alueelle. Tarvitsemme Euroopan unionia mukaan kestävän kasvun rakentamiseen. Yhteistyöllä alueen ihmisten, kuntien, yritysten ja järjestöjen kanssa voimme päästä eteenpäin. Haasteet ja mahdollisuudet ovat samat."

"Pohjoisessa Suomessa olemme kirjoittaneet Pohjoisen kasvun ohjelman, jossa nostamme esille huoltovarmuuden, osaamisen, turvallisuuden ja mahdollisuuksien hyödyntämisen koko Suomen ja Euroopan käyttöön. Haluamme kasvuohjelman hallituksen ohjelmaan. Ohjelma on esimerkki muillekin maille arktisen alueen kansalliseen vaikuttamiseen", Vehkaperä jatkoi.

Oikeudenmukaisen siirtymän rahastoa koskevan AK:n lausunnon esittelijä, Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston jäsen Sari Rautio (kok/EPP), korosti, että "oikeudenmukaisen siirtymän investoinnit koulutukseen, osaamisen kehittämiseen sekä laajaan yhteistyöhön ovat välttämättömiä. Sen sijaan että alueet kisaisivat voimakkaasti keskenään, pitää kaikkien rahoitusmallien tukea yhteiskehittämistä, toisilta oppimista ja yhteisten ratkaisujen etsimistä. Eurooppa pärjää vain yhdessä ja koko Eurooppa on niin vahva kuin sen heikoin alue."

"Täällä pohjoisessa on tulossa kymmenien miljardien investoinnit vihreään siirtymään. Tämä koskee niin energiantuotantoa kuin perusteollisuutta. Väestörakenteemme vuoksi kysymys on, mistä saadaan näihin rakentajat ja työntekijät. Pohjoisten harvaan asuttujen alueiden työvoiman tarve kasvaa. Pelkästään vihreän siirtymän osalta useat merkittävät investoinnit alueilla luovat lähitulevaisuudessa huomattavan määrän uusia työpaikkoja. Näihin tulee asiantuntijatehtäviä, mutta myös muita avoimia työpaikkoja, jotta voidaan houkutella ammattitaitoista työvoimaa ja saada ihmiset pysymään", Rautio jatkoi.

Lisätietoa:

Euroopan alueiden komitean työvaliokunta laatii toimielimen poliittisen ohjelman ja valvoo sen täytäntöönpanoa. Työvaliokuntaan kuuluvat puheenjohtaja, ensimmäinen varapuheenjohtaja, 27 varapuheenjohtajaa (yksi kustakin jäsenvaltiosta), 26 muuta jäsentä ja poliittisten ryhmien puheenjohtajat. Työvaliokunta kokoontuu ennen kutakin täysistuntoa sekä kaksi kertaa vuodessa ylimääräiseen kokoukseen EU:n neuvoston puheenjohtajavaltiossa. Kiirunassa pidetty kokous järjestettiin yhdessä Ruotsin kuntien ja maakuntien liiton, Norrbottenin alueen ja Kiirunan kaupungin kanssa.

Euroopan alueiden komitea on osallistunut tiiviisti oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (JTF) suunnitteluun. Rahastolla on keskeinen asema Ruotsin pohjoisten alueiden teollisuuden vihreän siirtymän tukemisessa. Ruotsi saa kuluvalla rahoituskaudella noin 150 miljoonaa euroa oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta, ja summa kaksinkertaistuu 300 miljoonaan euroon kansallisen yhteisrahoituksen ansiosta. Norrbottenin alue, missä Kiiruna sijaitsee, on Västerbottenin ja Gotlannin ohella yksi kolmesta Ruotsin alueesta, jotka saavat rahoitusta JTF:stä. Norrbottenissa JTF-ohjelmasta tuetaan aloitteita, joilla edistetään fossiilitonta teräksentuotantoa, vedyn tuotantoa ja tutkimusta. Ruotsin ja Suomen pohjoisimmat alueet hyötyvät myös harvaan asutuille pohjoisille alueille myönnettävästä koheesiopolitiikan erityisestä lisämäärärahasta.

Yhteydenotot:

Lauri Ouvinen

P. +32 473536887

lauri.ouvinen@cor.europa.eu

Jaa :