Klikkaa tästä saadaksesi alla olevan tekstin automaattisen käännöksen.
AK kannattaa eläinten häkkikasvatuksen vastaista eurooppalaista kansalaisaloitetta  

Guillaume Cros mukana eurooppalaisen kansalaisaloitteen ”End the Cage Age” esittelyssä Euroopan parlamentissa

Yhteisen maatalouspolitiikan uudistusta ja agroekologiaa käsittelevien Euroopan alueiden komitean (AK) lausuntojen esittelijä Guillaume Cros osallistui Euroopan parlamentissa järjestettyyn julkiseen kuulemistilaisuuteen, jossa keskusteltiin eurooppalaisesta kansalaisaloitteesta ”End the Cage Age” (Häkkikasvatuksen aika on ohi). Hän korosti puheenvuorossaan, että AK vastustaa lintujen ja muiden eläinten häkkikasvatusta. Komitea esitti tämän kantansa jo vuonna 2018 lausunnossa ”YMP:n uudistus” .

End the Cage Age -aloitteen esitteli Euroopan parlamentissa torstaina 15. huhtikuuta joukko eläinten hyvinvoinnin puolesta kampanjoivia järjestöjä. Aloite saavutti vuonna 2019 miljoonan allekirjoituksen vähimmäismäärän, joka tarvitaan, jotta kansalaisaloite voidaan esittää Euroopan parlamentille ja jotta komissio on velvollinen keskustelemaan mahdollisiin toimiin ryhtymisestä aloitteen johdosta.

Oksitanian aluevaltuuston varapuheenjohtaja ja AK:n lausuntojen ”YMP:n uudistus” ja (maaliskuussa 2021 hyväksytty) ”Agroekologia” esittelijä Guillaume Cros (FR, Vihreät) totesi: ”Euroopan alueiden komitea on ottanut kantaa sen puolesta, että eläinten häkkikasvatus pitäisi lopettaa kaikkialla Euroopassa . Eläinten teollisen tuotannon kielteisiä ulkoisvaikutuksia ympäristöön, ilmastoon ja terveyteen ei voida enää sivuuttaa. Vaihtoehtoja on, ja uuden YMP:n avulla on edistettävä niiden käyttöä.”

Guillaume Cros ilmaisi puheenvuorossaan tukensa kansalaisaloitteelle ja tähdensi, että ”häkkikasvatuskielto auttaa vähentämään eläintuotannon keskittymistä tietyille alueille ja ylläpitämään ja kehittämään laajaperäistä ja mittakaavaltaan inhimillistä kasvatusta muilla alueilla”. Hän esitti myös, että kasvatusmenetelmästä vaadittaisiin ”selkeää ja pakollista merkintää, joka kattaa eläimen koko elämänkaaren, myös kuljetukset, jotta tuottajat pystyvät tuomaan esiin menetelmiin tekemänsä parannukset ja kuluttajat voivat valita odotuksiaan vastaavia tuotteita”.

Euroopan alueiden komitea otti joulukuussa 2018 yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksesta antamassaan lausunnossa kantaa sen puolesta, että ”[e]läinten hyvinvointiin mutta myös kansanterveyteen – – liittyviin haasteisiin vastaamiseksi” tulee siirtyä vuoteen 2027 mennessä ”tuotantotapoihin, joissa ei käytetä häkkikasvatusta ja jotka ovat laajaperäisempiä”.

Guillaume Cros ilmaisi tukensa eurooppalaisen kansalaisaloitteen ”End the Cage Age” järjestäjille jo vuonna 2019, jolloin aloite saavutti miljoonan allekirjoituksen rajan.

Lintujen ja muiden eläinten häkkikasvatus on Euroopassa yleistä. Häkeissä kasvatetaan joka vuosi yli 300 miljoonaa tuotantoeläintä eri puolilla Euroopan unionia. Compassion in World Farming -järjestön mukaan 94 % eurooppalaisista pitää eläinten hyvinvoinnin turvaamista tärkeänä ja 82 % katsoo, että tuotantoeläinten suojelua olisi parannettava.

Yhteyshenkilö:

Berta López Domènech

P. +32 22822170

Berta.LopezDomenech@cor.europa.eu

Jaa :