Klikkaa tästä saadaksesi alla olevan tekstin automaattisen käännöksen.
Brexit: Euroopan alueiden komitea perustaa Yhdistyneen kuningaskunnan yhteysryhmän  

Euroopan alueiden komitea (AK) on perustanut Yhdistyneen kuningaskunnan yhteysryhmän, jonka tarkoituksena on ylläpitää viestintäyhteyksiä Euroopan unionin paikallis- ja alueviranomaisten sekä Yhdistyneen kuningaskunnan kuntien, alueiden ja hajautetun hallinnon tahojen välillä. Aloite on seurausta Yhdistyneen kuningaskunnan eroamisesta EU:sta 31. tammikuuta 2020.

Yhteysryhmän ensimmäinen kokous, joka järjestettiin videoneuvotteluna 22. syyskuuta, oli valmisteleva kokous ja rajattu EU:n 27 jäsenvaltion poliitikoille. Aluetason johtajien, kaupunginjohtajien ja paikallisvaltuutettujen muodostamalle yleisölle puhuivat Euroopan unionin pääneuvottelija Michel Barnier ja uuteen kumppanuuteen Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa tähtääviä neuvotteluja käsittelevän Euroopan parlamentin mietinnön toinen esittelijä Kati Piri (NL, PES).

EU pyrkii pääsemään sopimukseen tulevista suhteista Yhdistyneeseen kuningaskuntaan 31. lokakuuta mennessä. Mahdollinen sopimus edellyttäisi tämän jälkeen Euroopan parlamentin ratifiointia. Ilman sopimusta EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan nykyiset oikeudelliset suhteet raukeavat 31. joulukuuta 2020.

Yhteysryhmän puheenjohtajana toimii Bretagnen aluevaltuuston puheenjohtaja Loïg Chesnais-Girard (FR, PES). Chesnais-Girardin mukaan ”nykyinen umpikuja Euroopan unionin ja Yhdistyneen kuningaskunnan välillä ei saisi sulkea pois mahdollisuutta ylläpitää alue- ja paikallistason yhteistyötä, sillä neuvottelujen tuloksesta riippumatta paikallis- ja alueviranomaisten on työskenneltävä yhdessä myös vuoden 2020 jälkeen. Pidämme rohkaisevana sitä, että paikallishallintotahojen, alueiden parlamenttien ja edustajakokousten jäsenet eri puolilta Yhdistynyttä kuningaskuntaa ovat osoittaneet vahvaa kiinnostusta säilyttää yhteys komiteaan. Brexitillä on merkittäviä vaikutuksia moniin Euroopan alueisiin ja kuntiin, kuten Bretagneen. Meidän on saatava äänemme kuuluviin, ja alueiden käytettävissä olevia brexit-mukautusvarauksen kaltaisia tukijärjestelmiä on otettava nyt käyttöön.”

Euroopan alueiden komitean puheenjohtaja, kreikkalaisen Keski-Makedonian aluejohtaja Apostolos Tzitzikostas sanoi: ”Paikallis- ja alueviranomaiset näkevät ensimmäisinä, miten brexit-neuvotteluiden lopputulos vaikuttaa ihmisten elämään. Aikana, jolloin yhteisöt tarvitsevat vakautta, ideologisista ja poliittisista syistä johtuva sopimukseton ero jarruttaisi elpymistä ja uhkaisi rauhaa Irlannin saarella. AK:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan yhteysryhmä pyrkii suojelemaan paikallis- ja aluetason päättäjien välille vuosikymmenten kuluessa luotuja tiiviitä yhteyksiä, jotta nämä voisivat jakaa huolenaiheitaan, vaimentaa brexitin vaikutuksia ja suojella yhteistyötä edustamiensa ihmisten hyödyksi.”

Yhteysryhmän on mahdollista kokoontua kolme kertaa vuodessa keskustelemaan kysymyksistä, jotka liittyvät kauppaan, tavaroiden, henkilöiden ja palvelujen liikkuvuuteen sekä menetelmiin rajatylittävän yhteistyön jatkamiseksi.

Kyseessä on yksipuolinen elin, johon kuuluu 12 varsinaista jäsentä AK:sta sekä tarkkailija AK:n hiljattain perustetusta Vihreät-ryhmästä. Kunkin kokouksen esityslistan pohjalta yhteysryhmä kutsuu kokouksiinsa Yhdistyneen kuningaskunnan paikallishallinnon, alueiden parlamenttien ja edustajakokousten edustajia. Yhteysryhmä voi myös ottaa vastaan Yhdistyneen kuningaskunnan paikallishallintotahojen, alueiden parlamenttien ja edustajakokousten kutsuja järjestää kokouksia Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

Ennen maansa eroamista EU:sta komitean jättävä Yhdistyneen kuningaskunnan maakohtainen valtuuskunta kehotti perustamaan elimen hyvien suhteiden ylläpitämiseksi ja edistämiseksi EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan paikallis- ja alueyhteisöjen välillä.

Loïg Chesnais-Girardin lisäksi yhteysryhmään kuuluvat seuraavat AK:n jäsenet: Alankomaiden maakohtaisen valtuuskunnan puheenjohtaja, Hof van Twenten kunnanjohtaja Ellen Nauta-Van Moorsel (NL, EPP), AK:n Irlannin maakohtaisen valtuuskunnan puheenjohtaja, Tipperaryn kreivikunnanvaltuuston jäsen Michael Murphy (IE, EPP), Valencian aluehallituksen puheenjohtaja Ximo Puig i Ferrer (ES, PES), Gdańskin kaupunginjohtaja Aleksandra Dulkiewicz (PL, EPP), Lemvigin pormestari Erik Flyvholm (DK, Renew Europe), Solnan kunnanjohtaja Pehr Granfalk (SE, EPP), Bremenin maapäivien varapuhemies Antje Grotheer (DE, PES), Flevolandin lääninvaltuuston johtokunnan jäsen Michiel Rijsberman (NL, Renew Europe), Portimãon kaupunginjohtaja Maria Gomes (PT, PES), Flaamilaisen parlamentin jäsen Karl Vanlouwe (BE, EA) ja Hradec Královén kaupunginvaltuuston jäsen Oldřich Vlasák (CZ, ECR). Bremenin maapäivien jäsen Henrike Müller (DE) on Vihreät-ryhmän asettama tarkkailija.

Yhteyshenkilö:

Andrew Gardner

P. +32 473843981

andrew.gardner@cor.europa.eu

Jaa :