Klikkaa tästä saadaksesi alla olevan tekstin automaattisen käännöksen.
Arktisen alueen asema vahvistuu EU:ssa – pohjoiset kaupungit tutkimus- ja innovaatiotoiminnan moottoreita  

Arktisen alueen strategisen merkityksen lisääntyminen on huomattu Euroopan unionissa. Euroopan alueiden komitea (AK) painottaa Laitilan kaupunginvaltuuston jäsenen Pauliina Haijasen (EPP) laatimassa lausunnossa , että pohjoisten alueiden luonnonympäristön ja sosio-ekonomisten erityispiirteiden mukanaan tuomien haasteiden ratkaiseminen vaatii paikallisen, alueellisen ja kansainvälisen tason yhteisiä ponnisteluja.

Euroopan komissio julkaisi huhtikuussa 2016 tiedonannon , jossa esitetään perusta arktista aluetta koskevalle EU:n politiikalle. Ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen sekä herkän arktisen ympäristön suojelu ovat vahvasti esillä komission tiedonannossa. "Yksi suurimmista haasteista on löytää tasapaino ekologisen hyvinvoinnin ja sosio-ekonomisen kehityksen tarjoamien mahdollisuuksien välillä", AK:n lausunnon esittelijä Pauliina Haijanen toteaa.

AK näkee luonnonvarojen kestävän hyödyntämisen keskeisenä osana talouden kestävää kasvua ja hyvinvoinnin lisäämistä arktisella alueella. Täysistunnossa 8. helmikuuta hyväksytyssä lausunnossa kiinnitetään huomiota myös toimivien liikenne- ja tietoliikenneyhteyksien merkitykseen. Esittelijä Haijanen näkee erityisen tärkeänä arktisen alueen tutkimustoiminnan ja tiedeyhteistyön ja korostaa arktisten kaupunkien roolia kehitystyössä. Kaupunkien infrastruktuuriin ja esim. energiatehokkaisiin ratkaisuihin tehtävät investoinnit sekä toisaalta väestön palveluihin vaadittavat ratkaisut erityisesti harvaan asutuilla alueilla ovat osaltaan synnyttämässä uutta yritystoimintaa.

"Kaikessa arktista aluetta koskevassa toiminnassa on huomioitava paikallisyhteisöjen ja alkuperäiskansojen tarpeet ja mahdollisuudet sekä hyödynnettävä alueella olevaa vahvaa osaamista. Paikallis- ja alueviranomaisten tulee olla osallisina keskeisissä arktisen alueen alueellista yhteistyötä, liikenneyhteyksiä sekä kestävää taloudellista kehitystä tukevissa ohjelmissa ja projekteissa", Haijanen linjaa.

EU:n koheesiopolitiikan olisi tarjottava arktisen alueen kehittämistyöhön monipuolisia rahoitusvälineitä, joilla pystytään löytämään ratkaisuja paikallisten elinkeinojen edistämiseksi sekä kehittämään koko Euroopan kilpailukykyä edistävää osaamista, innovaatioita, tuotteita ja palveluja. "Keskeisiä uusia teemoja ovat mm. arktisen kierrätystalouden kehittäminen sekä avaruusteknologian hyödyntäminen", Haijanen toteaa.

Lausunnossa esitetään myös, että arktisen alueen maantieteellistä määritelmää tulisi laajentaa napapiirin eteläpuolelle, sillä EU:n yhdennetyn politiikan vaikutukset ulottuvat laajemmin pohjoisille alueille. Komitea kannattaa ehdotusta Euroopan arktisen yhteistyöfoorumin perustamisesta sekä kehottaa edistämään kansainvälistä yhteistyötä myös EU:n ulkopuolisten maiden kanssa.

"On tärkeää, että alue- ja paikallistaso kytketään tiiviisti Euroopan arktisen yhteistyöfoorumin työhön. Suomi aloittaa toukokuussa 2017 kaksivuotisen puheenjohtajuuden Arktisessa neuvostossa ja on nostanut esille niin ilmastonmuutokseen sopeutumisen kuin vakauden ja turvallisuuden ylläpitämisen yhteistyössä. Nämä tavoitteet ovat hyvin linjassa myös alueiden komitean näkemysten kanssa", Haijanen kiteyttää.

Haijanen tapasi keskiviikkona Euroopan parlamentin mietinnön varjoesittelijän Liisa Jaakonsaaren (S&D), joka tähdensi Norjan, Venäjän ja Kanadan kanssa tehtävän yhteistyön merkitystä ja totesi, että luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen, alkuperäiskansojen oikeudet sekä paikallisen väestön osallistuminen päätöksentekoon ovat Euroopan parlamentin mietinnössä tärkeitä näkökohtia.

Yhteyshenkilö:
Lauri Ouvinen
P. +32 22822063
lauri.ouvinen@cor.europa.eu

Jaa :