Euroopan alueiden komitean puheenjohtaja

​Apostolos Tzitzikostas


​Apostolos Tzitzikostas on syntynyt 2. syyskuuta 1978. Hän opiskeli valtiotieteitä ja kansainvälisiä suhteita Georgetownin yliopistossa Washingtonissa. Valmistuttuaan vuonna 2000 hän hankki ensimmäisen työkokemuksensa Yhdysvaltain edustajainhuoneen ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan kabinetista. Vuonna 2002 hän suoritti eurooppalaisen yhteiskuntapolitiikan ja talouden maisterintutkinnon Lontoon University Collegessa. Opintojensa jälkeen hän perusti oman yrityksen, joka toimi luonnonmukaisesti tuotettujen maitotaloustuotteiden tuotannon, jalostuksen ja standardisoinnin alalla.

Vuonna 2007 Tzitzikostas valittiin Kreikan parlamenttiin Thessalonikin ensimmäisestä vaalipiiristä Nea Demokratia ‑puolueen (EPP) edustajana. Marraskuun 2010 aluevaaleissa hänet valittiin Keski-Makedonian alueen apulaisjohtajaksi ja Thessalonikin suurkaupunkialueen johtajaksi. Toukokuun 2014 aluevaaleissa hänet valittiin Keski-Makedonian aluejohtajaksi ja toukokuun 2019 aluevaaleissa samaan tehtävään uudelleen. Marraskuussa 2019 hänet valittiin Kreikan alueiden liiton puheenjohtajaksi.

Tzitzikostas on ollut Euroopan alueiden komitean jäsen vuodesta 2015. Heinäkuussa 2017 hänet valittiin Kreikan maakohtaisen valtuuskunnan puheenjohtajaksi ja Euroopan alueiden komitean varapuheenjohtajaksi. Hän puhuu sujuvasti englantia ja ranskaa, ja hänen artikkeleitaan julkaistaan säännöllisesti kreikkalaisissa ja ulkomaisissa sanoma- ja aikakauslehdissä.

Tuoreimpia uutisia
Puheita
Tiimini

Kabinetin yhteystiedot Rue Belliard 101, 1040 Brussels, Belgium
default
Aurel Trandafir 
Head of Cabinet 
  +32 2 282 2094

  • strategy, coordination, management
  • President’s contact person for the CoR political membership
  • inter-institutional relations​ with the EU and with the member states 
  • CoP, Bureau and plenary sessions
  • democracy and the future of Europe​​
 
default
Dani Marcheva 
Policy Assistant 
  +32 2 282 2051

  • ​policy and logistical support to the HoC
  • coordination of Pres and HoC's agendas
  • organisation of Cabinet meetings
  • coordination of files, memos & briefings 
  • ​ad-hoc support to cabinet members​


 
default
Rita Muscat 
Administrative Assistant 
  +32 2 546 9594

  • ​​organization of President's agenda
  • administrative support for the President and the cabinet memb​ers
  • financial matters, missions
  • coordination of files, memos & briefings
  • ​ad-hoc support to cabinet members
 
default
to be determined 
Policy assistant 
 
default
Michele Cercone 
Deputy HoC & Spokesperson 

  • ​management of the President spokesperson’s service 
  • strategic communication and coordination
  • future of Europe: implementation and inter-institutional relations
  • annual state​​ of the EU’s regions & cities
  • r​elations with national and EU territorial associations and delegations
 
default
Filippo Terruso 
Principal Policy Advisor 

  • ​​management and support to the HoC for the CoP, Bureau and plenary sessions
  • constitutional affairs, subsidiarity, local democracy, devolution, future EU 
  • Council of Europe
  • integration of m​igrants
  • neighborhood, ext. affairs, enlargement
  • CORLEAP, ARLEM, decentralised coop.
  • EU-UK relations
 
default
Aris Matsikas 
Senior Political advisor  

  • ​​​political and communication advice to the President
  • relations with EU political movements
  • cross-border cooperation
  • migration
  • maritime and fisheries affairs
  • tourism

 
default
David French 
Policy Advisor 
  +32 2 282 2535

  • ​​environment
  • climate change, energy
  • sustainability
  • digitalisation​
  • transport, mobility
  • public health and consume​r protection​
 
default
Pauliina Makarainen 
Policy Advisor 

  • ​​innovation, research technology
  • education and culture
  • SMEs, entrepreneurship, employment
  • demographic challenges
  • gender balance
  • Education
  • youth policies
  • smart specialisation
  • ​​civil society

 
default
Pierluigi Boda 
Policy Advisor 

  • ​​EU budget (policy & institutional budget)
  • cohesion, CAP, CEF
  • Economic governance 
  • European Semester 
  • Public finances, public procurement
  • EFSI & financial instruments 
  • Competition
  • ​European Investment Bank
 
default
Theresa Seitz  
Trainee 

  • ​policy support to the cabinet members​
  • preparation of files
  • support writing briefings memos
  • support social media
  • research on selected topics

 
default
Ruben Félix da Silva 
Trainee 
  • ​policy support to the cabinet members
  • preparation o​f files
  • support writing ​briefings memos
  • support social media
  • research on selected topics​
 
Puheita
Twitter