Klikkaa tästä saadaksesi alla olevan tekstin automaattisen käännöksen.
Kunnat ja kaupungit haluavat vauhdittaa Euroopan energiasiirtymää  

Euroopan alueiden komitean jäsenet ovat hyväksyneet joukon suosituksia, jotka koskevat Euroopan komission marraskuussa 2016 esittelemää energiapakettia. ”Puhdasta energiaa kaikille eurooppalaisille” –paketin avulla halutaan edistää Euroopan siirtymistä kestäväpohjaiseen energiaan. Ekologisen suunnittelun ja verkkoon liitetyn ja automatisoidun liikkumisen lisäksi paketissa käsitellään mm. ekologista suunnittelua, energiatehokkuutta, uusiutuvaa energiaa, sähkömarkkinoiden rakennetta, sähkön toimitusvarmuutta ja energiaunionin hallintosääntöjä.

AK:n lausunnoissa käsiteltiin neljää energiapakettiin sisältyvää osa-aluetta: energiaunionin hallinnointiin liittyvät kysymykset, energiatehokkuus, uusiutuvista lähteistä peräisin oleva energia ja sähkömarkkinat.

"Suhtaudumme myönteisesti Euroopan komission energiapakettiin, mutta sähkömarkkinoiden yhdentymisprosessia tulisi pyrkiä edistämään vieläkin enemmän. Loppuasiakasmarkkinoita kehittämällä esimerkiksi suomalainen kuluttaja voisi ostaa sähkönsä suoraan toiselta pohjoismaiselta sähkönmyyjältä. Komission tulisi myös kiinnittää enemmän huomiota uuden ympäristöystävällisen, energiatehokkaan ja hiilidioksidipäästöihin suhteutetun teknologian kehittämiseen tekniikkaneutraaliuden periaatteen mukaisesti", Espoon kaupunginvaltuuston jäsen Sirpa Hertell (vihr/EPP) linjaa.

Energiaunionin hallinto ja puhdas energia (esittelijä Bruno Hranić, Kroatia, EPP)

Energiaunioni voi menestyä ainoastaan siten, että jäsenvaltiot ottavat kuntien ja alueiden sitoumukset, saavutukset ja taitotiedon virallisesti huomioon suunnittelussaan ja raportoinnissaan. Tämän vuoksi Euroopan komissio olisi velvoitettava varaamaan AK:lle edustus energiaunionikomiteassa. Kunnat ja alueet kannattavat myös energia-alan vuoropuhelua käyvän monitasoisen foorumin perustamista., johon osallistuu viranomaisten lisäksi myös yrityksiä, investoijia ja muita asiaankuuluvia sidosryhmiä. Lisäksi paikallistason päättäjät haluavat jäsenvaltioiden esittävän lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin energia- ja ilmastopoliittisia skenaarioita kustannus-hyötyanalyyseineen.

Rakennusten energiatehokkuus (esittelijä Michiel Rijsberman, Hollanti, ALDE)

AK kannattaa 40 prosentin energiatehokkuustavoitetta vuoteen 2030 mennessä, koska se on hyvä talouden kannalta ja koska sen ansiosta Euroopassa saataisiin aikaan 40 prosentin vähennys hiilidioksidipäästöissä. "Energiatehokkuuden parantaminen voi myös auttaa luomaan eurooppalaisille kolme miljoonaa uutta työpaikkaa", Hertell toteaa.

Kaupungit ja alueet pitävät valitettavana, ettei yrityksissä tehtäviä energiakatselmuksia ole sisällytetty energiatehokkuusdirektiiviin. Komitea myös ehdottaa direktiivin sisältämien asuntokohtaisen lämpöenergian kulutuksen mittaus- ja laskutusvelvoitteiden muuttamista, sillä tällainen mittaus ja laskutus ei ole aina kustannustehokasta eikä teknisesti toteutettavissa. AK pitää rahoituksen saantia ratkaisevan tärkeänä energiapaketin tulosten kannalta ja kehottaa Euroopan komissiota osoittamaan vuoden 2020 jälkeen rakennerahastoista varoja puhtaan energian tarjoamiseen kaikille eurooppalaisille.

Uusiutuva energia ja sähkön sisämarkkinat (esittelijä Daiva Matonienė, Liettua, ECR)

AK:n mielestä puhtaiden energialähteiden käyttöä tulisi pyrkiä lisäämään merkittävästi, mutta sen on tapahduttava ’paikallisesti’, mikä tarkoittaa sitä, että alueita ja kuntia ei pidä laittaa lainsäädännölliseen pakkopaitaan vaan niille tulee antaa mahdollisuus sovittaa toimenpiteet omiin ominaispiirteisiinsä. "On muistettava, että jäsenvaltioiden valmiudet hyödyntää uusiutuvaa energiaa vaihtelevat, mutta siitä huolimatta toimintamme on oltava kunnianhimoista" Hertell toteaa.

Jaa :