Klikkaa tästä saadaksesi alla olevan tekstin automaattisen käännöksen.
Vahvempi oikeudellinen tuki muuttajille, tiiviimpi yhteistyö EU:n ulkopuolisten kuntien kanssa  

Euroopan unionin on tarkoitus yhdenmukaistaa säännöksensä turvapaikka-asioista ja vakioida turvapaikanhakijoille tarjottavat olosuhteet. Suunnitelmat ovat tervetulleita, mutta niissä ei oteta huomioon, että Eurooppaan suuntautuva muuttoliike on luonteeltaan pitkäkestoinen ja jatkuva ilmiö. Tämä oli Euroopan alueiden komitean (AK) 8. helmikuuta pitämässään täysistunnossa esittämä toteamus. Samana päivänä hyväksymiensä suositusten yhteydessä AK ilmaisi tyytyväisyytensä EU:n pyrkimykseen hallita muuttoliikettä naapurivaltioidensa kanssa solmimiensa maakohtaisten kumppanuuksien avulla. Komitea totesi, että EU:n tulee tiivistää yhteistyötään kyseisten maiden alueiden ja kuntien kanssa.

Mikäli EU:n päättävät elimet ottavat AK:n suosituksista vaarin, voi tuloksena olla muuttajien oikeudellisen tuen saatavuuden helpottaminen, alle 18-vuotiaiden muuttajien suojelun parantaminen sekä paikallis- ja alueviranomaisten taloudellisen tuen lisääminen. Viitaten EU:n yhteistyöhön Afrikan ja Lähi-idän maiden kanssa AK kehottaa EU:ta toimimaan yksissä tuumin unionin ulkopuolisten kuntien ja alueiden kanssa tietämyksen lisäämiseksi muuttoliikekysymyksistä, tarjoamaan EU:n ulkopuolisten maiden paikallisyhteisöille mahdollisuus hyötyä suoraan EU:n rahastovaroista ja uskomaan niille tehtäviä Euroopan uuden ulkoisen investointiohjelman hallinnoinnissa.

Turvapaikkajärjestelmän uudistamista käsittelevän lausunnon laatinut sisilialaisen Catanian pormestari Vincenzo Bianco (IT, PES) sanoi, että "EU tarvitsee kipeästi yhdenmukaisen järjestelmän, mutta AK on huolissaan, ja minä henkilökohtaisesti olen erittäin huolissani, että eräät ehdotetuista säännöistä ovat liian jäykkiä, rajoittaisivat muuttajien oikeuksia eivätkä riittäisi auttamaan sen paremmin muuttajia vastaanottavia kuntia ja alueita kuin tänne saapuvia ihmisiäkään. Tämä johtuu osittain siitä, että EU ei ole vieläkään päässyt irti harhakuvitelmasta, että kyseessä on yksittäinen hätätilanne. Tarvitsemme järjestelmän, joka on selkeä, yksinkertainen ja sujuva, mutta sen täytyy olla jokaista kohtaan oikeudenmukainen eikä se saa asettaa muuttajien oikeuksia ja ihmisarvoa kyseenalaiseksi. Tämän tulee koskea erityisesti ilman huoltajaa olevia alaikäisiä, joiden lukumäärä on nopeassa kasvussa.

Kyseessä on lajissaan toinen Vincenzo Biancon laatima lausunto EU:n turvapaikkasääntöjen uudistamisesta. AK hyväksyi vuoden 2016 joulukuussa hänen laatimansa lausunnon, jossa ehdotetaan muutoksia EU:n turvapaikkajärjestelmään tarkoituksena tehdä siitä oikeudenmukaisempi ja toimivampi pakolaisille ja EU:n eri maille, mukaan luettuina maat, jotka mieluummin maksaisivat sakkoa kuin ottaisivat uudelleensijoitettavia turvapaikanhakijoita vastaan.

Piranin pormestari Peter Bossman (SI, PES) teki selkoa näkemyksistään 16 EU:n ulkopuolisen maan kanssa solmittavista muuttoliikettä koskevista kumppanuuksista. Hän totesi seuraavaa: "Muuttoliikekumppanuuksilla on oltava kolme lyhyen aikavälin tavoitetta: ihmishenkien pelastaminen, laillisen muuttoliikkeen mahdollistaminen ja pakolaisten auttaminen mahdollisimman lähellä heidän kotimaataan. Perimmäinen tavoitteemme täytyy olla kullekin kyseisistä maista ja niiden paikallis- ja alueviranomaisille varta vasten laadittu toimintamalli, jotta me kaikki pystymme valvomaan muuttoliikettä tehokkaammin ja parantamaan muuttajien vastaanottoa, integrointia ja uudelleenintegrointia. EU:n tulee muistaa, että nimenomaan alueet ja kunnat ovat vastuussa esimerkiksi työmarkkinoille pääsystä ja asumis-, koulutus- ja terveydenhuoltopalvelujen tarjoamisesta."

Mainitut lausunnot ovat viimeisimmät AK:n viiden viime vuoden mittaan muuttoliikkeen aiheuttamista haasteista ja mahdollisuuksista laatimien suositusten sarjassa. Vincenzo Bianco sanoi, että Catanian satamaan saapuu viikoittain laivoja, jotka tuovat tuhansittain Välimereltä pelastettuja muuttajia, joista monet ovat lapsia ja teini-ikäisiä ilman huoltajaa. Bossman yhtyy Biancon näkemyksen, että muuttoliikkeen suuri volyymi tulee jatkumaan sellaisena, todeten, että maailmassa on tätä nykyä yli 60 miljoonaa asuinsijoiltaan siirtymään joutunutta ihmistä. Bossmanin mukaan "Eurooppaan suuntautuvat muuttovirrat johtuvat geopoliittisista ja taloudellisista tekijöistä, jotka pysyvät entisellään tulevat vuodet tai jotka saattavat voimistua. Valtaosa näistä ihmisistä hakee kuitenkin turvaa naapurimaista, joista monet ovat nekin hyvin köyhiä ja epävakaita, mikä korostaa EU:n vastuuta niistä."

Bossman korosti, että EU:n ja sen kumppaneiden ei pidä ohjata kehitysapuvaroja muuttoliikkeen hallintatoimiin. "Meidän täytyy huolehtia siitä, että nämä kumppanuudet vahvistavat YK:n kehitysagendaa eivätkä vaaranna sitä," hän sanoi.

AK hyväksyi lisäksi 8. helmikuuta oma-aloitteisen lausunnon, jossa todetaan, että kehityspolitiikkaa koskevan eurooppalaisen konsensuksen kaavaillun ajantasaistamisen yhteydessä tulisi yhdeksi kehitysavun tavoitteista määrittää "muuttoliikkeen hallittu hoitaminen". Lausunnon esittelijänä toimi Galician aluehallituksessa suhteista Euroopan unioniin vastaava pääjohtaja Jesús Gamallo Aller (ES, EPP). Hän tähdensi erityisesti, että EU:n pitää työskennellä enemmän varsinkin yhdessä kuntien ja alueiden kanssa, jotta saavutetaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin kuuluva tavoite 11, "taataan osallistavat, turvalliset, selviytymiskykyiset ja kestävät kaupungit sekä asuinyhdyskunnat."

Taustatietoa:

Sisilian itärannikolla sijaitsevan Catanian pormestari Vincenzo Bianco on koulutukseltaan juristi. Hän toimi Italian sisäasiainministerinä kahdessa hallituksessa vuosina 1999–2001. Hän on ollut Italian parlamentissa kansanedustajana ja senaatin jäsenenä ja johtanut tiedustelupalvelujen valvonnasta vastaavaa parlamentin valiokuntaa. Hänestä tuli Catanian pormestari ensimmäisen kerran vuonna 1988.

Peter Bossman on slovenialaisen Piranin kaupungin ghanalaissyntyinen pormestari. Hänen perheensä joutui poistumaan Ghanasta vuonna 1966 ja asettui sittemmin Eurooppaan. Hän opiskeli lääketiedettä Jugoslaviassa, jäi sinne asumaan ja työskenteli lääkärinä, kunnes hänestä tuli vuonna 2010 Piranin pormestari.

AK:n lausunto aiheesta "Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän uudistaminen – Paketti II ja unionin uudelleensijoittamiskehys", esittelijänä Vincenzo Bianco (IT, PES), hyväksyttiin 8. helmikuuta. Siinä kohdistetaan huomio tulokkaiden vastaanotto-olosuhteisiin ja heidän uudelleensijoittamiseensa liittyviin Euroopan komission säädösehdotuksiin, varsinkin mitä tulee ilman huoltajaa oleviin alaikäisiin. Lausunnossaan AK tekee joukon suosituksia. Se kehottaa EU:ta tehostamaan oikeudellista apua (eritoten alaikäisille); muokkaamaan valitusmenettelyä; selkeyttämään käsitteen 'ensimmäinen turvapaikkamaa' määritelmää; suostumaan sellaisten muuttajien uudelleensijoittamiseen, jotka saapuivat maahan laittomasti yli viisi vuotta sitten; laajentamaan tietolähteidensä valikoimaa; lisäämään vastaanottokeskuksille sekä paikallis- ja alueviranomaistahoille myönnettävää rahoitusta sekä lisäämään paikallis- ja alueviranomaisten mahdollisuuksia päästä vastaanottokeskuksiin. AK:n lausunto aiheesta "Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän uudistaminen" hyväksyttiin 8. joulukuuta 2016. Siinä paneudutaan Dublin-asetuksen uudistamiseen, turvapaikanhakijoiden uudelleensijoittamiseen, Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastoa koskeviin muutoksiin sekä paikallis- ja alueyhteisöjen tukemiseen.

Lausunnossaan aiheesta "Muuttoliikettä koskeva kumppanuuskehys kolmansien maiden kanssa" (esittelijä: Peter Bossman [SI, PES]) komitea asettuu tukemaan Euroopan komission kesäkuussa 2016 esittelemää, muuttoliikettä koskevaa kumppanuuskehystä ja sen sittemmin laatimaa Euroopan ulkoista investointiohjelmaa. Komitea antaa ehdollisen tukensa järjestelykeskusten (hotspots) perustamiselle muulle kuin EU:n maaperälle ja EU:n virastojen työskentelylle rinnan kansallisten viranomaisten kanssa tarkoituksena saapuvien muuttajien henkilöllisyyden varmistaminen sekä kehityspolitiikan varojen käyttämiselle turvallisuustarkoituksiin ja rajavalvontaan. Komitea kannattaa kannustimien tarjoamista maille, jotka huolehtivat pakolaisista, ottavat takaisin laittomia muuttajia ja tekevät yhteistyötä EU:n kanssa. AK:n suosituksiin lukeutuvat seuraavat: komitea kehottaa ottamaan yhteisrahoitusvelvoitteet käyttöön Euroopan ulkoisessa investointiohjelmassa; se toteaa, että "[p]aikallisten hallintotahojen olisi oltava kumppaneina ulkoisen investointiohjelman kaikissa pilareissa"; se kannustaa EU:ta ja eri maahanmuuttajayhteisöjä yhteistyöhön investointien rahoittamiseksi; se kehottaa EU:ta investoimaan "paikallistason valmiuksien parantamiseen"; se kehottaa painokkaasti helpottamaan EU:n paikallis- ja alueviranomaisien mahdollisuuksia saada informaatiota käyttöönsä; se pyytää EU:ta osoittamaan rahoitusta kaupunkienväliseen ja alueidenväliseen yhteistyöhön. Komitea toteaa Libyan, Jordanian, Libanonin, Tunisian ja Nigerin olevan erityisen tärkeitä yhteensä 16 kumppanimaan joukossa.

AK tekee EU:n itäiseen ja eteläiseen naapurustoon kuuluvien maiden paikallis- ja alueviranomaisten kanssa yhteistyötä muuttoliikekysymyksissä välineinä poliittisten tahojen kokoukset, toimintapoliittiset suositukset ja hyvien käytänteiden keskinäisen vaihdanta. Samanaikaisesti AK:n täysistunnon kanssa joukko libyalaisia pormestareita ja virkamiehiä vieraili Brysselissä ja Mechelenissä julkistalouden hoitoon keskittyvän tutustumisvierailun puitteissa. AK:n jäsenet tapaavat 22.–23. helmikuuta vastaavia luottamustoimeen valittuja Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta keskustellakseen näiden kanssa aiheinaan muuttoliike ja Libya. Heinäkuussa AK ja Euroopan komissio isännöivät yhteisesti kehitysmaista peräisin olevien paikallis- ja alueviranomaistahojen kanssa pidettävän kokouksen tutkiakseen mahdollisuuksia kehittää kaupunkienvälistä ja alueidenvälistä yhteistyötä muuttoliikkeen hallitsemiseksi, ilmastonmuutosta koskevien toimien edistämiseksi ja talouskehityksen vauhdittamiseksi.

Yhteyshenkilö:
Andrew Gardner
P. +32 473843981
andrew.gardner@cor.europa.eu

Jaa :